Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Aihe: Työttömyyskassa

Työttömyysturvalakiin tehdyt väliaikaiset muutokset päättyivät joulukuun alussa

Teksti Sara Malinen
Julkaistu

Työtulojen suojaosa jälleen 300 euroa

Soviteltua päivärahaa maksettaessa työttömyysturvassa on suojaosa. Suojaosalla tarkoitetaan sitä työtulon määrää, jonka voi ansaita ilman, että päiväraha pienenee. Suojaosan ylittävältä osalta palkasta puolet vaikuttaa vähentävästi päivärahaan.

Ansiopäivärahan suojaosa on ollut vuoden 2020 kesäkuusta lähtien poikkeuksellisesti korkeampi, 500 euroa kuukaudessa ja vastaavasti 465 euroa neljän viikon hakujaksolla. Tämä väliaikainen lakimuutos päättyi 30.11.2021 ja joulukuun alusta lähtien suojaosa on ollut 300 euroa kuukaudessa tai 279 euroa neljän viikon hakujaksolla.

Suojaosa on 300 euroa 1.12.2021 ja sen jälkeen alkaneissa hakujaksoissa.

Esimerkki 1

Kaisalle maksetaan osa-aikatyöstä kuukausipalkkaa. Hän hakee päivärahaa ajalta 1.–30.11.2021. Suojaosa on marraskuun hakemuksessa 500 euroa. Seuraava hakujakso tulee olemaan 1.–31.12.2021 ja tässä hakujaksossa suojaosa on 300 euroa.

Esimerkki 2

Taisto saa palkan aina viikon välein ja hänen hakujaksonsa on neljä viikkoa (ma-su). Hän hakee päivärahaa ajalta 29.11.–26.12.2021. Suojaosa on tässä hakemuksessa vielä 465 euroa. Seuraava hakemus täytetään ajalta 27.12.2021–23.1.2022 ja tällä hakujaksolla suojaosa on 279 euroa.

Liikkuvuusavustuksen työmatkaedellytys palaa
kolmeen tuntiin kokoaikatyössä

Liikkuvuusavustusta voi saada, jos vastaanottaa työn tai työhön liittyvän koulutuksen pitkän matkan päässä asuinpaikkakunnaltaan. Liikkuvuusavustus maksetaan korvaamaan työmatka- tai muuttokuluja.

Liikkuvuusavustuksen myöntämisen edellytys on, että henkilö on päivärahan saajana välittömästi ennen työn tai työhön liittyvän koulutuksen alkua ja edestakainen työmatka on kokoaikatyössä yli kolme tuntia päivässä tai osa-aikatyössä yli 2 tuntia päivässä. Työsuhteen tulee tämän lisäksi kestää vähintään kaksi kuukautta. Jos kokoaikainen työsuhde on alkanut aikavälillä 12.6.2020–30.11.2021, on hakija voinut saada liikkuvuusavustusta vielä yli kahden tunnin edestakaisen työmatkan perusteella. 1.12.2021 tai sen jälkeen alkaneessa kokoaikaisessa työsuhteessa edellytetään jälleen yli kolmen tunnin työmatkaa päivässä liikkuvuusavustuksen myöntämiseksi.

Liikkuvuusavustuksen määrä on kokoaika­työn vastaanottavalle perustasoltaan 726 euroa kuukaudessa. Liikkuvuusavustus voidaan maksaa koro­tettuna, jos työmatkan pituus on yli 200 kilometriä yhteen suuntaan. Liikkuvuusavustukseen voidaan maksaa myös lapsikorotus. Osa-aikatyössä liikkuvuusavustus on 33,78 euroa päivässä ja sitä maksetaan ainoastaan tehtyjen työpäivien ajalta.

Työsuhde alkaa

Työmatkan keston minimivaatimus kokoaikatyössä

Työmatkan minimikesto
osa-aikatyössä

Ajalla 12.6.2020-30.11.2021

Yli 2 tuntia päivässä

Yli 2 tuntia päivässä

1.12.2021 tai sen jälkeen

Yli 3 tuntia päivässä

Yli 2 tuntia päivässä

Artikkeli on julkaistu lehdessä 8/2021.

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • Vuorotteluvapaajärjestelmä edistää työssä jaksamista

    Julkaistu: |
    Aihe: Työttömyyskassa
  • Mikä on tulorekisteri?

    Julkaistu: |
    Aihe: Työttömyyskassa
  • Kassan antamat etuuspäätökset ja valitusprosessi

    Julkaistu: |
    Aihe: Työttömyyskassa