Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Aihe: Liikenneturvallisuus

Liikenneturvallisuus ennen, nyt ja tulevaisuudessa.

Tieliikenteessä liikennekuolemia alle 200 eli vähemmän kuin koskaan

Tieliikenteen onnettomuuksissa menehtyi Suomessa viime vuonna alustavan tiedon mukaan 187 henkeä. Määrä on tilastohistoriassa ensimmäistä kertaa alle 200. Vuonna 2021 kuolonuhreja oli 225.

Teksti Mikko Nikula
Kuvitus Getty Images
Julkaistu

– Taustalla on pitkäaikainen liikenneturvallisuustyö, ei niinkään mikään yksittäinen tekijä, sanoo liikenneturvallisuustutkija Niina Sihvola Onnettomuustietoinstituutista.

Liikennekuolemien määrä on laskenut vuosikymmeniä, mutta hitaasti. Viime vuosikin saattoi olla vain tilastopoikkeus.

– Esimerkiksi vuonna 2014 oli positiivinen notkahdus kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien määrissä, mutta 2015 palattiin tilastoissa edeltävän vuoden lukemiin eli melkein vaakasuuntaiseen käyrään.

Tutkijalautakunnat tutkivat Suomessa kaikki kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet. Niiden yleisimpiä syitä ovat vuodesta toiseen ylinopeus ja päihteet. Sihvola ottaa esimerkin vuoden 2021 tilastoista, sillä osa vuoden 2022 tutkinnoista on vielä kesken.

– 45 prosenttia onnettomuuksien pääaiheuttajista ajoi ylinopeutta vähintään 10 kilometriä tunnissa. 40 prosentilla päihde tai lääke vaikutti ajokykyyn. Usein iso ylinopeus ja päihteissä ajaminen yhdistyvät. Reilu 20 prosenttia oli tahallisia kolareita, eli kyse oli itsetuhoisesta kuskista.

Onnettomuustyyppien keskinäinen suhde on läpi 2000-luvun pysynyt melko samana.

– Kaikissa tyypeissä on ollut pientä tasaista vähenemistä. Ajoneuvotekniikan kehitys ja liikenneympäristön toimenpiteet ovat osaltaan lisänneet liikenneturvallisuutta, arvioi Sihvola.

Raskaan liikenteen kuljettajat aiheuttavat vakavia onnettomuuksia muihin tienkäyttäjiin verrattuna harvoin.

– Vuonna 2021 raskas ajoneuvo oli osallisena 54 kuolemaan johtaneessa yhteenajokolarissa, mutta pääaiheuttaja vain kahdeksassa. Kuusi kuljettajaa ajoi kuolemaan johtaneen yksittäisonnettomuuden, eli muita osapuolia ei ollut.

AKT haluaa panostaa ajoterveyden tutkimiseen

Työsuojelutoimitsija Pasi Ritokoski uskoo valistustyön olleen vuosien mittaan tärkeä tekijä liikennekuolemien vähenemisessä. Hän kertoo AKT:n korostavan, että ratissa mielen on oltava terävänä.

– Päihtyneenä ajaminen ja väsymys eivät kumpikaan kuulu liikenteeseen.

Liikennepolitiikan päättäjille AKT on kauan viestinyt, että tiet on pidettävä kunnossa ja turvallisina. Lisäksi kuljettajien ajoterveyden säännölliseen tutkimiseen olisi panostettava enemmän.

– Että ajoterveys riittäisi kaikilla ajoluvan saajilla, koska kaikki eivät ole soveliaita kuljettamaan moottoriajoneuvoa. Jo ihan mopokortin suorittamisesta lähtien pitäisi olla ajoterveyden tutkintaa.

Iäkkäämmän väen kohdalla ajoterveyden seurantaan onkin Ritokosken mukaan kiinnitetty paremmin huomiota.

– Vanhemmissa ikäluokissa on jo varmaan osittain saatukin liikenteestä pois niitä, kenen ei kuulu siellä olla. Mutta vielä enemmän pitäisi tehdä. Tieliikenteessä saisi ottaa mallia ilmailusta, raideliikenteestä ja merenkulusta. Siellä on omat, vakiintuneet asiantuntijalääkärijärjestelmät. Esimerkiksi lentäjien lupia myöntävät lääkärit ovat perehtyneet ilmailun erityisvaatimuksiin.

Artikkeli on julkaistu lehdessä 1/2023.

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • Tieliikenne tulossa osaksi EU:n päästökauppa

    Julkaistu: |
    Aihe: PÄÄSTÖKAUPPA
  • Viisi skenaariota tieliikenteen päästökaupasta

    Julkaistu: |
    Aihe: PÄÄSTÖKAUPPA