Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Aihe: Liikenne

Koronan takia joukkoliikenteessä hiljaista

Joukkoliikenteen matkustajamäärät reagoivat yleensä polttoaineen hintoihin.

Teksti Sini Silvàn
Julkaistu

Matkamäärät joustavat tutkitusti polttoaineen hinnan mukaan. Kymmenen prosentin polttoaineen hinnannousu vähentää työmatkakilometrejä 2 prosentilla ja kasvattaa samassa suhteessa joukkoliikenteen käyttöä.

Nyt polttoaineiden 40 prosentin hinnannousu on ollut paitsi kova, myös nopea. Esimerkiksi työmatkajoukkoliikennemääriä sen pitäisi nostaa kahdeksan prosenttia.

Liikenne- ja kuljetusjärjestelmien professori Heikki Liimatainen Liikenteen tutkimuskeskus Vernestä Tampereen yliopistosta muistuttaa, että korona pudotti matkamääriä valtavasti eli noin 40 prosenttia sekä kaupunki- että kaukoliikenteessä.

– Näin nopeita muutoksia ole aikaisemmin nähty. Aiemman tutkimuksen perusteella, ilman koronaa sanoisin, että ilman muuta joukkoliikenteen käyttömäärät nousevat. Koronan vuoksi sanon, etteivät välttämättä nouse. Vältetään matkoja ylipäätään, tehdään etätöitä, hankitaan asioita verkosta.

– Polttoaineen hinnan kasvu näkyy ihmisten liikkumiskäyttäytymisessä, mutta viiveellä, vahvistaa HSL:n liikenteen johtaja Johanna Wallin.

Liikenne-ennustetarkasteluissa järjestelmätasolla vaikutus on kuitenkin merkittävä ja sitä seurataan.

– Nyt ollaan joukkoliikenteen matkustajamäärissä keskimäärin neljännes alemmalla tasolla kuin ennen koronaa. Joukkoliikenteessä on siis hyvin tilaa ja vielä ei ole ilmennyt tarvetta vuorojen lisäämiselle polttoaineen hinnan takia.

Liimatainen muistuttaa, että julkiseen keskusteluun on nyt tullut uutena asiana liikenneköyhyys eli tarjoutuuko kaikille lainkaan mahdollisuutta liikkumiseen. Jo aiemmin on ollut ihmisiä, jotka eivät ole pystyneet liikkumaan, mikäli ei ole joukkoliikennettä, etäisyydet ovat pitkiä tai liikkumista rajoittaa oma terveys.

Sähköautoja polttoaineen hinnannousu taas ei juuri kosketa. Vaikka niistä puhutaan paljon, ladattavia hybridiautoja on autokannasta vasta kolme prosenttia, sähköautoja prosentti.

Tämä artikkeli on julkaistu lehdessä 4/2022.