Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Kouvolalaiset Alex ja Sami Ahtiainen – poika ja isä − työskentelevät kuljettajina TransPeltola Oy:n palveluksessa. Kumpikin on mukana myös Kouvolan Seudun Autoalantyöntekijöiden toiminnassa.
Aihe: Samoissa töissä

Sami Ahtiainen näki jo varhain merkkejä siitä, että hänen pojastaan Alex Ahtiaisesta saattaa tulla kuorma-autonkuljettaja

Alex Ahtiainen kulki nuoresta asti isänsä Samin mukana töissä.

Teksti
Mikko Nikula
Kuvat
Päivi Viljasalo ja Sami Ahtiainen
Julkaistu

Katso video artikkelin lopusta.

– Melkein joka markettireissulta piti pikkuauto saada mukaan, muistelee Sami Ahtiainen Alexia pikkupoikana.

– Olen kyllä ollut autoista kiinnostunut niin pitkään kuin minulla on muistikuvia, Alex myöntelee.

– Sinä tykkäsit istua hytissä ja olit nuoresta asti minulla töissä mukana aina, kun se oli mahdollista, isä jatkaa.
Kouvolalaisen huoltoaseman pöydässä käy ilmi, että myös Alexin 15-vuotias Valtteri-veli näyttää kulkevan isänsä ja isoveljensä viitoittamaa tietä.

– Hän haluaa samalle alalle ja samaan yritykseen meidän kanssa. Vaikka hän on kyllä tosi kiinnostunut myös tietokoneista, ja minä olen sanonut, että siitäkin voisi saada itselleen päivätyön, mutta näihin puheisiin hän vastaa päättäväisesti ei, naurahtaa isä.

Ja mahdollisesti tulossa on kolmas sukupolvi auto-Ahtiaisia, sillä Alexilla on kymmenen kuukauden ikäinen poika, joka on kuten isänsä pienenä: erityisen innostunut leluautoista.

– Hän heittelee ja viskoo niitä ja pärisee kovasti, Alex kertoo.

Pojalla suorempi polku kuljetusalalle

Sami ja Alex Ahtiaisen työnantaja on TransPeltola Oy, jolla on reilut 40 työntekijää. Sami Ahtiainen on ollut yrityksen palkkalistoilla 14 vuotta, Alex viisi vuotta.

Toisin kuin pojalla, isällä lapsuuden toiveammatti ei liittynyt autoihin.

– Halusin kaivurinkuljettajaksi. Se tuli siitä, että oma isäni oli rakennusalalla, ja minä pyörin hänen kanssaan työmailla.
Peruskoulun jälkeen Sami Ahtiainen ehti työskennellä grillillä ja keilahallissa. Hän oli alaikäinen, mutta 90-luvulla moni 16–17-vuotias meni vielä suoraan töihin ilman ammattikoulutusta.

– Koulunkäynti ei minulle niin maistunut. Kuljetusalalle ajauduin sitä kautta, että olin työttömänä ja jouduin kurssille. Siellä piti listata, mitkä ammatit voisivat kiinnostaa, ja kuljetusala oli minulla listalla. Sitten piti käydä kysymässä työharjoittelupaikkoja yrityksistä, ja pääsin paikalliseen kuljetusliikkeeseen.

Vuosi oli 1997 ja harjoittelupaikka Kouvolan Kuriiriautot Salakka. Yritys meni sittemmin konkurssiin, mutta sen ajot siirtyivät VP-Kuljetukselle, ja sitä myötä siirtyi myös Sami Ahtiainen.

Alex Ahtiaisen ammatilliseen tiehen ei kuulunut sellaisia sivupolkuja kuin isällä. Hän kävi Kouvolan seudun ammattiopiston ja suoritti logistiikan perustutkinnon. Jo työharjoittelujaksollaan hän oli palkallisissa töissä TransPeltolalla.

– Olin 18, ja sen ikäisenä rekkakortin kortin sai koulusta suoraan, jos oli suorittanut 280 tuntia ammattipätevyyttä.

Sukupolvien kuilu ei ole kanjoni

Ikäeroa isällä ja pojalla on vain 20 vuotta. Näkyykö heidän välillään jonkinlainen sukupolvikuilu? Ahtiaiset uppoutuvat miettimään kysymystä, ja mitään päivänselviä eroja ei mieleen tule.

– Ainakaan musiikkimaku ei kauheasti ole muuttunut, arvelee Sami.

– Joo, minä jo nuorempanakin tykkäsin ysärimusasta. Ja vuosituhannen alun musiikista myös. Aika kaikkiruokainen olen, rokki ja kotimainen, kaikki menee, kertoo Alex.

Jos auton hytissä soikin paljon samoja biisejä, muuten työnkuvassa löytyy eroja vuosituhannen vaihteeseen verrattuna.

– Ajo- ja lepoaikojen muutos on yksi sellainen. Ennen saattoi piirturissa pyöriä kiekko monta päivää, eihän niitä kukaan tarkastanut, ja kiekkoja oli muutenkin helppo välpätä näyttämään mitä vaan, sanoo Sami.

– Mitat ja massat ovat muuttuneet myös, autot ovat pidentyneet, lisää Alex.

Työaikojen poikkeavuus tavallisesta päivätyöstä sekä epävarmuus vuoron alkamis- ja päättymisajankohdasta ovat kuljettajan elämään kuuluvia asioita. Joillekin nämä ammatin ominaispiirteet sopivat, mutta perheelliselle ne ovat harvoin ihanteellisia. Samikin joutui nuorena isänä olemaan lapsestaan paljon erossa.

– Kun Alex oli pieni, tein vain ilta- ja yövuoroa putkeen viisi vuotta. Kotiin tulin yöllä joskus kahdelta. Nukuin aamulla, kun hän lähti hoitoon. Vaimo oli päivätöissä ja hoiti päiväkotiin viemiset ja hakemiset, eli käytännössä näin Alexia vain viikonloppuisin. Se oli kyllä rankkaa.

Nyt Alex on itse isä. Hänen lapsensa päivähoito ei vielä ole ajankohtainen, mutta Alexin puoliso on hoitoalalla ja pyrkii päivätöihin.

– Vuoropäiväkotiin pojan olisi tarkoitus mennä. Katsotaan, miten saadaan nämä asiat järjestymään. Ostettiin juuri omakotitalo Kuusankoskelta.

Osalle nuorista ammattiliitto ”punainen vaate”

– Se on hyvä tässä työssä, ettei ole kahta samanlaista päivää, sanoo Alex Ahtiainen.

Tässä suhteessa asiat ovat isän nuoruusvuosista muuttuneet, joskaan muutos ei liity niinkään koko kuljetusalaan kuin TransPeltolan liiketoimintaan.

– Kun minä aloitin, jyrräsin viisi vuotta Kouvolan ja Helsingin väliä. Nyt on joka päivä eri suuntia, kertoo Sami Ahtiainen.
Miten isä ja poika näkevät AKT:n toiminnan? Isä on pääluottamusmies ja poikakin ammattiosaston toimikunnan varajäsen. Ero näkyy siinä, mitä Alex kertoo omanikäistensä asenteista.

– Hyvin vaihtelevaa on kaveripiirissä se suhtautuminen ay-liikkeeseen ja liittoon. Jotkut ovat palkkakuljettajia, ja heille liitto on punainen vaate, en tiedä miksi. Parasta olisi, jos kaikki puhaltaisivat yhteen hiileen kuljetusalalla. Mutta niinhän se ei ole.

Sami on huolestunut AKT:n jäsenmäärien laskusta ja etenkin siitä, että nuoria on vaikea saada liittymään.

– Jäsenmaksu täytyisi saada kohtuullisemmaksi kuin nykyinen 1,8 prosenttia. Se voi olla jäsenhankinnassa monelle se kynnys. Liiton pitäisi myös näkyä esimerkiksi somessa ja mainostaa itseään, niin kuin esimerkiksi Teollisuusliitto ja Rakennusliitto ovat tehneet.

– Tätä minäkin olen paljon kuullut, että kun se liitto on niin kallis, sanoo Alex.

Sami Ahtiaisen harrastuskiin kuuluu mm. vuosimallin 1957 kuplavolkkari.

Työ ja harrastukset erillään

Vapaa-ajallaan Sami Ahtiainen liikkuu monipuolisesti.

– Veneilen, pyöräilen, lenkkeilen. Vene on Pyhäjärvellä Hirvelän satamassa, ja sen kanssa käyn uistelemassa. Tänä kesänä se on kyllä jäänyt vähän vähemmälle. Juuri nyt pyöräily on suosikkijuttu.

Lisäksi hän on ajoneuvoharrastaja, jonka menopelinä kesäisin on vuosimallin 1957 kuplavolkkari.

– Päiväreissuja sillä tehdään, se on yhteinen harrastus vaimon kanssa.

Alexilla ei pienen lapsen isänä ole vapaa-aikaa rajattomasti, mutta ehtiessään hän pelaa usein Discordissa. Se on sovellus, jossa voi sekä pelata että osallistua keskusteluihin chat-kanavilla.

– Meillä on oma serveri ja peliporukka, jossa on kahdeksan kaveria. Euro Truck Simulator kakkosta pelataan.

Power Truck Showt ovat Alexille mieluisa käyntikohde. Kauhavalla järjestettävä tapahtuma ei tänäkään kesänä jäänyt väliin.

Vaikka autot liittyvät myös harrastuksiin, Alex korostaa pitävänsä työn ja vapaan irti toisistaan.

– Työt jäävät aina siihen, kun laittaa auton oven kiinni.

”Soititko sinä äsken?” – sama nimi hämää

Ahtiaisten sukulaisuussuhde ei aina ole kaikille selvä, ehkä suhteellisen pienen ikäeron takia.

– Juuri vähän aikaa sitten naapuri kyseli rappukäytävässä, että oletteko te isä ja poika, sanoo Alex.

– Veljiksi ei ole sentään vielä luultu, hymähtää Sami.

Töissä erilaiset sekaannukset ovat vääjäämättömiä, kun lähtökohtana on yhteinen sukunimi, ammatti ja työnantaja.

– Purkupaikoilla ollaan monta kertaa huuli pyöreänä, jos kaksi Ahtiaista soittaa sinne peräkkäin, Alex kuvailee.

– Soititko sinä tänne äsken? Tätä minulta kysytään, kun ihmisillä jää puhelimessa sukunimi mieleen mutta etunimi ei, Sami kertoo.

Artikkeli on julkaistu lehdessä 5/2022.