Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Aihe: LAKKO-OIKEUDET

Faktoilla lakkokeskusteluun

Hallitus haluaa rajoittaa työntekijöiden työtaisteluoikeutta. Näillä faktoilla pärjäät syksyn lakkokeskusteluissa.

Teksti Tua Onnela
Kuvitus ja infografiikka Silva Kärpänoja
Julkaistu

Työtaistelujen määrä vaihtelee paljon

Suomessa Tilastokeskus kerää vuosittain tiedot työtaisteluista. Niiden määrä vaihtelee suuresti. Esimerkiksi viime vuonna työtaisteluissa menetettiin työpäiviä selvästi enemmän kuin aiemmin 2000-luvulla. Vuonna 2021 taas työtaistelujen lukumäärä oli matalin yli 50 vuoteen.

Viime vuonna Suomessa käytiin 64 työtaistelua. Työtaisteluihin osallisia työntekijöitä oli noin 177 600, ja menetettyjä työpäiviä kertyi noin 962 600. Vuotta aiemmin työtaisteluihin osallisia työntekijöitä oli noin 22 500 ja menetettyjä työpäiviä noin 34 100.

Vuoden 2022 tavallista laajempien työtaistelutoimien taustalla olivat pääasiassa kunta- ja terveydenhoitoalan lakot.

Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2022 kaltaiset lakkovuodet olivat melko yleisiä 1980-luvulla ja vielä 1990-luvun alkupuoliskolla. Lakkoilu ei siis ole 2000-luvulla lisääntynyt aiempiin vuosikymmeniin verrattuna, päinvastoin vähentynyt selvästi. 1970- ja 1980-luvuilla oli vuosia, jolloin työtaisteluissa menetettiin reilusti yli kaksi miljoonaa työpäivää.

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • AKT: Hallituksen budjettiratkaisut syventävät kahtiajakoa

    Julkaistu: |
    Aihe: Työelämä