Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Aihe: LAKKO

Sisäministeriö kertoo, ettei ole tarvinnut poikkeuslupia kuljetuksiin

Ukrainaan liittyvissä kuljetuksissa sisäministeriöllä ei ole ollut tarvetta pyytää erityislupia ja poikkeuksia kuljetuksiin. Puolustusvoimilta ensimmäinen yhteydenotto tuli maanantaina 20.2.

TEKSTI Sini Silvàn
Julkaistu

Sisäasiainministeriön erikoissuunnittelija Heikki Honkanen kertoo, että Ukrainaan lähtevät avustuskuljetukset eivät ole olleet niin kiireellisiä, että niihin olisi ollut toistaiseksi tarvetta pyytää poikkeuslupaa AKT:n lakon takia.

Sisäministeriön avustuskuljetuksia Ukrainaan lähtee Suomesta jatkuvasti. Ministeriö oli saanut jo viime viikolla tiedon, että kuljetuksiin saattaa tulla viivettä.

- En näe näitä viivästyksiä merkittäviksi. Ei ole ollut meidän puolestamme tarvetta pyytää mitään poikkeuksia. On toki luonnollista, että kun tavaraa koko ajan viikoittain kuljetetaan, jonkin verran lakko voi vaikuttaa asiaan.

Sisäministeriö vastaa EU:n pelastusmekanismin kautta lähetettävästä siviilimateriaaliavusta Ukrainaan.

Puolustusvoimista ensimmäinen yhteydenotto vasta maanantaina

Ukrainan kuljetuksien viiveistä spekuloitiin mediassa jo viikonvaihteessa. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:hen otettiin kuitenkin ensi kertaa yhteyttä vasta maanantaina.

Maanantaina noin klo 12 Puolustusvoimat on ensimmäistä kertaa ottanut yhteyttä Ukrainan toimituksiin liittyvissä asioissa ja pyytänyt poikkeuslupaa kuljetuserälle. Poikkeuslupa on myönnetty välittömästi tämän jälkeen.

Lähtökohtaisesti AKT suhtautuu erittäin positiivisesti Ukrainaan liittyvään avustustoimintaan. Liitto on esimerkiksi lahjoittanut useamman kymmenen tuhatta euroa rahaa eri avustusjärjestöjen kautta.

- Sitä mukaa, kun poikkeuslupapyyntöjä lakon yhteydessä tapahtuviin kuljetuksiin tulee, niitä voidaan antaa. Mutta niitä ei voida ennakoida, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko toteaa.

AKT kummastelee, miten esimerkiksi Ukrainan avustamiseen liittyviä kuljetuskysymyksiä puidaan mediassa, mutta AKT:hen ei oteta suoraan yhteyttä.

Korjattu 16:57 ingressin päivämäärä

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • "Me ollaan all in" – satamat pysyivät hiljaisina

    Julkaistu: |
    Aihe: POLIITTINEN LAKKO
  • Hallituksen olematon vastakaiku turhauttaa – "Kuulostaa välinpitämättömältä"

    Julkaistu: |
    Aihe: POLIITTISET TYÖTAISTELUT
  • Sopimukset syntyivät lakkojen jälkeen kolmelle autoliikenteen alalle ja ahtaajille, linja-autonkuljettajien ja huoltokorjaamojen lakoilta ei vältytty

    Julkaistu: |
    Aihe: TES-NEUVOTTELUT