Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Aihe: Oikeustapaus

Korkein oikeus vahvisti luottamusmiehen valintaoikeuden järjestäytymättömissä yrityksissä

Julkaistu

Korkein oikeus (KKO 2022:35) vahvisti työntekijöiden oikeuden valita luottamusmies myös järjestäytymättömässä yrityksessä. Rakennusteollisuuden alan yrityksen työntekijät olivat valinneet keskuudestaan itselleen luottamusmiehen. Työnantajan edustajat olivat kuitenkin yksipuolisesti lakkauttaneet luottamusmiehen toimen ja ilmoittanut samalla, että uutta luottamusmiestä ei tulla valitsemaan. Lisäksi työnantajan toimesta todettiin, että työntekijöiden ja työnantajan välinen tiedotus ja keskustelu tapahtuu tästä eteenpäin suoraan ilman luottamusmiestä.

- Työehtosopimuksen mukaisesti valittu luottamusmies on aina myös liiton edustaja, joten on syytä muistaa, jos työpaikoilla törmää vastaavaan, että on aina syytä ottaa suoraan yhteyttä liiton henkilökuntaan. Liitto auttaa asiassa eteenpäin ja viime kädessä avustaa myös rikosilmoituksen teossa, toteaa AKT:n asiantuntijalakimies Jukka Siurua.

Työsopimuslain mukaan työnantajalla ja työntekijällä on oikeus kuulua yhdistykseen sekä oikeus osallistua tällaisen yhdistyksen toimintaan. Koska tämä oikeus on jokaiselle kuuluva myös perustuslaissamme turvattu oikeus, tämän oikeuden ja vapauden käytön estäminen ja rajoittaminen on kiellettyä.

- Näistä verrattain selkeistä lainvaatimuksista huolimatta törmätään aika -ajoin yrityksiin, joissa tietoisesti jätetään noudattamatta niitä ja jätetään työntekijöiden keskuudestaan valitseman luottamusmiehen asema tunnustamatta. Nyt korkein oikeus vahvisti, että tällainen laista piittaamattomuus ja työntekijöiden perusoikeuden rikkominen on rikoslain mukainen rikos ja johtaa sen mukaiseen rangaistukseen, jatkaa Siurua.