Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Aihe: Ilmastonmuutos

AKT:n edustajakokous otti kantaa ilmastokysymykseen

Julkaistu

AKT vaati työntekijöiden kuulemista haettaessa ratkaisuja ilmastonmuutoksen haasteisiin.

AKT:n XVIII edustajakokouksen päätöslauselmassa todettiin ilmastonmuutoksen muodostavan uhan koko ekologiselle systeemille. Sen pahimmat skenaariot ovat kuitenkin torjuttavissa. Yhtenä keinona nähtiin liikennepoliittiset ratkaisut, kuten toimiva joukkoliikenne ja ammattimaisen liikenteen ohjaaminen käyttämään vähäpäästöisiä tai päästöttömiä polttoaineita.

− Erityisen tärkeätä on, että mikäli Suomessa aloitetaan liikenteen päästökauppa, koskevat samat määräykset ja maksut sekä suomalaisia että täällä liikkuvia ulkomaalaisia kuorma- ja linja-autoja.

Työelämälle ilmastonmuutos nähtiin uhkana ja mahdollisuutena. Se hävittää perinteisiä työpaikkoja, mutta synnyttää samalla uusia. Suurelle osalla AKT:n jäseniä se merkitsee uuden teknologian käyttöönottoa. AKT vaati myös työntekijöiden kuulemista haettaessa ratkaisuja ilmastonmuutoksen haasteisiin ja toimia sen rasitusten oikeudenmukaisesta jakautumisesta.

−Lähtökohtana tulee olla panostus sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, niin että heitä, joita muutos koskettaa voimakkaimmin, myös tuetaan vahvimmin.

Edustajakokouksen päätöslauselmassa otettiin kantaa myös alustatalouteen ja ammattiyhdistysliikkeen solidaarisuuteen ja vaadittiin työehtoshoppailun lopettamista. Alustatalouden nähtiin perustuvan työntekijöiden palkkojen ja sosiaalisten etuuksien polkemiseen työlainsäädännön harmaalla alueella lainsäädännön porsaanreikien avulla. Se on myös uhka reilulle työelämälle ja murentaa hyvinvointiyhteiskuntaa.

Tämä artikkeli on julkaistu lehdessä 5/2022.