Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

Etelä-Hämeestä ja Pirkanmaalta tukea Ismo Kokon jatkolle AKT:n puheenjohtajana

Julkaistu

AKT:n Etelä-Hämeen ja Pirkanmaan alueet tukevat AKT:n nykyisen puheenjohtajan Ismo Kokon jatkamista liiton puheenjohtajana.

AKT:n 1. varapuheenjohtajan valinnassa Etelä-Hämeen mielipiteet jakautuivat. AKT:n palkkasihteeri Jarkko Arpulan kannalla alueen osastoista olivat Hämeenlinnan Automiehet ry, Heinolan Automiehet ry ja Forssan Autoalantyöntekijät ry. AKT:n Jyväskylän aluetoimitsijan Pentti Hämäläisen tueksi asettui Lahden Autoalan Työntekijät ry.

AKT:n valtuuston puheenjohtajan valinnassa Etelä-Hämeen osastot olivat yksimielisiä ja esittivät jatkokautta tehtävässä Schenker Oy:n pääluottamusmies Kai Laaksoselle.

Pirkanmaan aluekokous esitti puolestaan AKT:n 1. varapuheenjohtajaksi yksimielisesti Arpulaa. Pirkanmaan aluekokoukseen osallistuivat Tampereen Automiehet ry, Tampereen linja-autohenkilökunta ry ja Virtain Autoalantyöntekijät ry.

Etelä-Häme ja Pirkanmaan alueet pitivät aluekokouksensa 30. huhtikuuta.