Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Aliisa Vienonen starttaisi mielellään linja-autolla tien päälle Puumalan saaristomaisemissa.
Aihe: TYÖNHAKIJANA

Tie kutsuu linja-autonkuljettaja Aliisa Vienosta, mutta työpaikka puuttuu

Puumalalainen linja-autonkuljettaja Aliisa Vienonen ottaisi mielellään kuljettajan paikan vastaan. Se, ettei alan töitä ole löytynyt kertoo, ettei joukkoliikenne tavoita kaikkia Suomessa.

Teksti ja kuva Sini Silvàn
Julkaistu

– Olen ollut nyt huimat viisi päivää työttömänä. Olin kunnalla siivoojana, tilahuoltajana palvelutalolla ja terveystalolla, Aliisa Vienonen kertoo.

Määräaikaiset työsopimukset ovat päättyneet. Juuri nyt töitä ei ole.

– Eilen kävin Mikkelissä TE-toimistolla. Täällä joukkoliikenne on vähissä ja vähenee varmasti koko ajan. Kouluvuoroja ei ole.

Puumalasta linja-autoyhteyksiä Mikkeliin, 72 kilometrin päähän on noin kolme kertaa päivässä. Yhteydet kulkevat harvakseltaan myös Imatralle ja Savonlinnaan. TE-keskuksessa pohdittiin, löytyisikö kuitenkin sijaisuuksia linja-autonkuljettajana.

Vienonen on tehnyt linja-autonkuljettajan töitä viimeksi vuonna 2018.

– Silloin loppuivat hommat. Ajattelin, että haen kouluun ja unelma-ammattiin eläintenhoitajaksi.

Linja-autonkuljettajan osaaminen kasvaa korkoa

Koulutusta Vienonen on hankkinut myös kiinteistönhoitajaksi. Hän on myös muuttanut niin työn kuin opintojen perässä. Hän on syntynyt Helsingissä, asunut lapsena Jokioisilla ja Posiolla, käynyt kouluja Kälviällä ja Rovaniemellä. Pieksämäen suunnalla hän suoritti linja-autonkuljettajan tutkinnon 2004 ja työt jatkuivat vuoteen 2018.

– Tykkäsin siitä kyllä. Mikäs siinä ihmisten kanssa jutellessa.

Kuljettajan työssä opittu asiakaspalvelu on ollut eduksi myös siivoojan töissä. Palveluliikenteen kuljettajana piti ihan kädestä pitäen palvella. Siellä autettiin kyytiin ihmisiä pyörätuolien ja rollaattorien kanssa, oli kehitysvammaisia ja muistisairaita. Siinä työpaikassa oppi juttelemaan muistisairaiden kanssa. Puumalan terveystalolla näistä kokemuksista oli etua:

– Rupesin siellä mummojen kanssa höpöttämään.

Vienonen tuumii, että oikea haaveammatti on kuitenkin Korkeasaaressa eläintenhoitajana.

– Haluan lapioimaan leijonankakkaa, hän nauraa.

Käytännössä hän toivoo saavansa töitä Puumalasta. Siellä on koti.

– Täällä tykkään olla. En halua poiskaan, pitäisi viedä mies mukana. Täällä on tosi kivoja ihmisiä ja ei ole kieroon katsomisia, vaikka savolaisia onkin.

Vienonen on pysynyt sitkeästi AKT:n jäsenenä. Hän tietää kokemuksesta, että liitosta ja aluetoimitsijoista on hyötyä. Työnantaja ei voi esimerkiksi pistää pekkasia jemmaan työaikapankkiin, erityisesti kun siitä ei ole kuljettajien kanssa sovittu. Alalta löytyy myös työnantajia, jotka eivät halua kalliita kuljettajia – joille pitää maksaa peräti tessin mukaista palkkaa.

Työnhakua, oli paikkoja tai ei

Työttömiä ei tänä päivänä päästetä helpolla.

– Velvoite on, että neljä kertaa kuukaudessa pitäisi hakea työpaikkaa, joka hiivatin kuukausi.

Olisi haettava 12:ta paikkaa ennen vuoden loppua loka-, marras- ja joulukuussa. Lisäksi ne ovat niitä samoja työpaikkoja.

Todennäköisesti Vienonen kuitenkin – löytää itsensä taas jostakin työstä. Hän itse toteaa, että töitä on vain kyseltävä, vaikka sitten suoraan työnantajilta. Kotona istumalla töitä ei löydy.

– Pääsääntöisesti haen linja-autonkuljettajan hommia, niitä parhaiten osaan.

Artikkeli on julkaistu lehdessä 7/2022.

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • Taija Niemen ihan tavallinen työpäivä on minuuttipeliä

    Julkaistu: |
    Aihe: Tavallinen työpäivä
  • Suunnittelijaksi kuljettajan kokemuksella

    Julkaistu: |
    Aihe: OPISKELIJA
  • Kuljettajapulassa uusi kuljettaja saa liki valita työpaikan

    Julkaistu: |
    Aihe: Kuljettajapula