Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Kuopion Postiautomiesten ex-puheenjohtaja Aimo Manninen on toista kautta jäsenenä AKT:n Kuopion osaston toimikunnassa. − Minut ja muut postilaiset on otettu osastossa hyvin vastaan, hän sanoo.
Aihe: Posti

Runsasluminen talvi stressasi kokenuttakin kuljettajaa

Kuopiolainen Aimo Manninen toimittaa päivän aikana Postin asiakkaille lähetyksiä paketeista lavoihin. Kilometrejä päivässä voi kertyä jopa 200.

Teksti ja kuva Arto Jokela
Julkaistu

Kolmekymmentäkolme vuotta Postin palveluksessa, työtehtäviä postin jakamisesta kuljettajan töihin, joista viimeiset reilut kymmenen Posti Kuljetuksen palkkalistoilla ajamassa kevytkuorma-autolla paketteja. Siinä tiivistetysti kuopiolaisen autonkuljettaja Aimo Mannisen työura.

− Ajoin Postissa paketteja jo ennen kuin siirryin Posti Kuljetuksen palvelukseen. Muutos ei ollut kovin suuri, sanoo Manninen.

Mannisen työpäivästä suurin osa kuluu sopimuskuljetusten parissa. Sopimusasiakkaita ovat muun muassa erilaiset laitokset, yritykset ja kaupat. Reitistä riippuen hän ajaa päivässä 60−200 kilometriä ja toimittaa asiakkaille paketteja, rullakoita ja lavoja. Asiakaskäyntejä normipäivään mahtuu 30−50.

Venymällä aikataulussa on aika hyvin pysytty.

Kiire kasvanut

Manninen sanoo työtahdin kiristyneen ja kiireen kasvaneen vuosien myötä. Esimerkiksi normaaliin päiväreittiin voidaan lisätä toimituksia, jos toimitettavia paketteja on tavallista enemmän. Korona-aikana pakettien määrä on kasvanut, ja etenkin joulun alla oli kiire.

− Venymällä aikataulussa on aika hyvin pysytty. Jos tilanne on vaikea, niin saamme apuja, hän sanoo.

Runsasluminen talvi lisäsi kuljettajien haasteita myös Kuopiossa. Lumi ja liukkaus hidastivat työtä ja lisäsivät kuljettajien paineita. Ne painavat kokeneenkin kuljettajan harteita.

− Työpäivän jälkeen sen huomaa niskan ja hartian seuduilla, että sitä on jännittänyt rattia vääntäessä.

Vaihtelevaa aurausta

Kuljetusten toimittamista hidasti talvella myös se, ettei aurausta ollut joka paikassa hoidettu lainkaan, tai sitten se oli tehty huonosti. Manninen hämmästeleekin sitä, miten paljon aurauksen taso eri puolilla Kuopion seutua vaihteli.

Kuljettajalle se on aina valinnan paikka, että miten pitkälle uskaltaa auraamatonta reittiä ajaa. Manninen ei ota turhia riskejä.

− Mieluummin kannan tai kuljetan nokkakärryllä pidemmänkin matkan kuin jään hankeen kiinni.

Artikkeli on julkaistu lehdessä 3/2022.

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • Sähkökuorma-auto lähtee liikkeelle kuin hiljainen metro

    Julkaistu: |
    Aihe: Liikenne
  • Tienkäyttäjät ja lainsäätäjät muokkaavat 2020-luvun liikenneturvallisuutta

    Julkaistu: |
    Aihe: Liikenneturvallisuus 2/3
  • Uusien mobiilisovellusten avulla kuljettaja voi seurata ajosuoritustaan

    Julkaistu: |
    Aihe: Digi