Kun kesäkuumalla bio- tai sekajäte on päässyt muhimaan jäteastiassa, voi haju olla ainakin maallikon nenään melkoinen. Erityisesti yksi ammattiryhmä on kuitenkin nähnyt – tai haistanut – lähes kaiken mahdollisen.

– Aika harvoin enää mikään jaksaa säväyttää, mutta esimerkiksi kalanperkuujätteet ovat sellaisia, että täytyy joskus hetki puhallella. Kun avaa astian, se on kuin lekalla lyötäisiin naamaan, Riihimäkeläinen roskakuski Jerry Poutiainen sanoo.

Oikeastaan tänä päivänä puhutaan raaka-aineen kerääjistä, jäteautonkuljettajista tai ympäristöhuollon työntekijöistä, mutta Poutiainen itse haluaa puhua asiasta sen oikealla nimellä.

– Ihmisten roskiahan me keräämme, hän toteaa.

Poutiaisen työpäivä alkaa kello 5.30 Verdisin hallilla. Verdis Oy on tänä päivänä osa pohjoismaista konsernia, ja yritys tunnettiin aiemmin Urbaserina ja sitä ennen Renonordenina ja HFT Networkina. Yrityksessä työskentelee Suomessa noin 500 työntekijää. Samaan aikaan Riihimäen alueella on vuorossa nyt seitsemän Poutiaisen kollegaa. Jäteautot kulkevat kahdessa vuorossa.

– Yleensä kerrallaan määrä pyörii siinä kymmenen tienoilla. Työkaverithan tässä on kaikkein tärkeimpiä, Poutiainen toteaa.

Poutiaisen sukurasite kuljetusalalle on vahva. Hänen isänsä työskenteli 45 vuotta ammattikuljettajana, ja vuonna 1988 syntynyt Poutiainen oli itse 90-luvulla ja vielä tämänkin vuosituhannen puolella usein isänsä kyydissä työmatkoilla – esimerkiksi koulun kesälomien aikana.

– Isä oli kyllä suuri esikuva lapsena, ja ylpeilin aina koulussa, että isäni on rekkakuski. Hän tosin aikanaan varoitti, että älä vain ryhdy ajohommiin, se on koiran hommaa, Poutiainen nauraa.

Toisin kävi – vaikkakin pienen mutkan kautta. Ajautumista auton rattiin saatiin odottaa noin 30 vuotta. Poutiainen on ensimmäiseltä ammatiltaan puuseppä, mutta ura ei auennut koulua pidemmälle. Hän on myös ollut kaupungilla ajamassa nurmikoita ja toiminut talonmiesyrittäjänä. Vasta viimeiset kolme vuotta ovat menneet jäteauton ratissa.

– Olen ollut vähän sellainen sekatyömies. Lapsena toki haaveilin rekkakuskin ammatista, ja voihan olla, että tämä jäteauto on vain kokeilu tai sitten pidempi juttu, Poutiainen miettii.

Jäteautonkuljettajan päivä alkaa ajolistan tarkastelulla. Tällä kertaa Poutiainen ajaa biojätettä. On niin sanottu Riihimäen biotiistai. Tietokonejärjestelmä näyttää pisteet kartalla, mutta ajoreitti jää aika lailla kuskin itsensä harkittavaksi.

– Usein nyrkkisääntönä on se, että ajetaan kohti kippiä eli tyhjennyspaikkaa. Paljon tässä on merkitystä myös kaupunkituntemuksella, alkujaan juuri Riihimäeltä syntyisin oleva Poutiainen kertoo.

Nytkin hän on asunut puolisonsa kanssa Riihimäellä kolmisen vuotta, vaikka asusteli välillä muuallakin.

Autoa ei tosin välttämättä joudu koko päivän aikana edes tyhjentämään. Se riippuu paljolti myös jakeesta. Esimerkiksi biojätettä ei nesteiden vuoksi puristeta, muovi taas menee hyvinkin pieneen tilaan.

Poutiaisen alla jyrisee Volvo FM 380 ja päällä Närpiön puu ja metalli Oy:n jätepuristin. Digipiirturipakkoa ei ole, koska jäteautonkuljettaja pysähtelee usein muutaman kymmenen metrin välein, mutta ajojärjestelmä kerää tietoa muun muassa ajon taloudellisuudesta.

Jätteitä kerätään kahdessa vuorossa. Astioiden tyhjentämisen saa aloittaa aikaisintaan kuudelta, eikä iltakymmenen jälkeen saa enää pihoissa kolistella.

Se, mitä minäkin päivänä ajetaan, saattaa kuitenkin vaihdella paljon. Tänään Poutiainen ajaa biojätettä, mutta toisena päivänä kyydissä voi olla vaikkapa sekajätettä, kartonkia tai muovia. Osa ajoista on kaupallisia ja osa kunnallisia. Välillä tehdään myös astianpesuvuoroja, ja toisinaan kierretään pakettiautolla muun muassa vaihtamassa astioita.

Reitit ja keräysalueetkin ovat hyvin vaihtelevia. Keskustan vilinässä ja ahtailla pihoilla työ on hieman erilaista kuin harvaan asutummalla alueella. Jäteautot saavat pysähtyä ajoväylälle 15 minuutiksi, jos sille on tarve.

– Kaupungissa tulee välillä kansainvälisiä käsimerkkejä ja pään pyörittelyä. Maalla taas tiet ovat välillä niin huonossa kunnossa, että auto voi jäädä jumiin. Erityisesti talvella olosuhteet voivat olla haastavat.

Poutiainen muistuttaakin, että kuljetusalalla erityisesti tukkirekat, raskaat hinausautot ja jäteautot ajavat erityisen vaikeissa olosuhteissa.

– Silloin kysytään jo vähän sitä ajotaitoakin, kun käydään jossain huonokuntoisen tien päässä hakemassa jonkun mummonmökin pihasta yksi roskapussi.

Mutta jätteet on kuitenkin kerättävä. Sen ihmiset Poutiaisen mukaan kyllä ymmärtävät, ja siksi hän kokee, että ammattia arvostetaan. Ilman jätehuoltoa kaupunki olisi hyvin nopeasti aivan erilainen.

– Usein kyllä tullaan sanomaan, että teemme arvokasta työtä. Ja välillä saamme jotain pieniä lahjojakin, kuten villasukat, suklaarasian tai kahvipaketin.

Toisinaan tosin tulee vastaan asiakkaita, joilla on huono päivä. Silloin roskakuski saattaa saada kuulla kunniansa hyvinkin aggressiivisesti, vaikka asiakkaan ongelma ei hänen toimintaansa liittyisikään.

– Yritän aina selvittää, mikä on hätänä. Tämä on kuitenkin palveluammatti. Me olemme silti vain niitä, jotka käyvät tyhjentämässä astiat, eikä meillä ole vastausta kaikkeen. Silloin yritän neuvoa ottamaan yhteyttä oikeaan tahoon, Poutiainen kertoo.

Poutiainen sanoo, ettei työpäivän aikana auta ruveta miettimään liikaa sitä, kuinka monta kohdetta on vielä edessä, sillä silloin voi motivaatio herkästi kadota.

– Punaisia pisteitä kohden vain. Ne loppuvat, kun loppuvat, hän nauraa.

Esimerkiksi pyhien tienoilla täytyy Poutiaisen mukaan olla valmis lisäämään vaihteita työntekoon. Silloin vuorotkin helposti hieman venähtävät.

– Joskus täytyy suorittaa kuin kone, mutta sitten se taas välillä helpottaa.