Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Peter Lövkvist pelkää minimipalkan tuhoavan nykymallin työmarkkinat.
Aihe: Kansainvälinen yhteistyö

Pohjoismainen yhteistyö tärkeää, kun kuljetusalalla on yhteisiä ongelmia

Ruotsissa kuljetusalan suurena ongelmana on raskaan liikenteen kuljetuksiin kohdistuva rikollisuus.

Teksti Hannele Siika-aho
Kuva Peter Lövkvist
Julkaistu

Ruotsissa kuljetusala kohtaa samoja ongelmia ja haasteita kuin meillä Suomessa. Kuluvana vuonna kuumia aiheita ovat olleet muun muassa EU:n liikkuvuuspaketti ja minimipalkkakeskustelu. Isoja ongelmia ovat myös raskaan liikenteen kuljetuksiin kohdistuva rikollisuus, esimerkiksi ryöstöt lepopaikoilla ja etenkin viime aikoina polttoainevarkaudet.

Ruotsin kuljetustyöntekijöitä edustavan liiton kansainvälisten asioiden päällikkö Peter Lövkvist painottaa pohjoismaisen yhteistyön merkitystä. Löv­kvist kertoo, että Ruotsissa keskusteltiin keväällä erityisesti EU:n minimipalkkadirektiivistä. Voimaan tullessaan direktiivi tuhoaisi nykymalliset ruotsalaiset työmarkkinat.

Liikkuvuuspaketin käyttöönoton myötä jotkin palaset ovat loksahtaneet kohdalleen.

– Ei heti tänään eikä huomenna mutta jollain aikavälillä viiden tai viidentoista vuoden kuluessa, pelkää Peter Lövkvist.

Lövkvist toivoisi pohjoismaiselta, etenkin suomalaiselta ay-liikkeeltä voimakkaampaa tukea tähän keskusteluun.

AKT on vastustanut lakisääteistä minimipalkkaa ja direktiiviä, sillä se vie yleissitovilta sopimuksilta pohjaa pois.

Polttoaineen hinnannousu nostaa varkauksien määrää

Ruotsissa, kuten Suomessakin, ajetaan pitkiä, jopa sadan kilometrin mittaisia työmatkoja suuntaansa. Tämä aiheuttaa kohtuuttomia paineita työntekijöille, kun työmatkakustannukset kasvavat.

Samalla myös meillä tuttu ilmiö, polttoainevarkauksien määrä ja esimerkiksi polttoainekorttien skimmaus eli rikollinen kopiointi, on Ruotsissa ollut hitaassa nousussa. Syynä ovat kohonneet hinnat. Rekkojen lepopaikoilla ongelma on ollut jo pitkään nähtävillä, mutta on kuluvan vuoden puolella kasvanut entisestään. Jotain positiivista on kuitenkin myös tapahtunut.

– Tavaravarkaudet rekoista ovat vähentyneet emmekä osaa selittää miksi, ihmettelee Lövkvist.

Liikkuvuuspaketilla helpotusta kabotaasiliikenteeseen

EU:n liikkuvuuspaketti on otettu pienin askelin käyttöön kuluvan vuoden keväällä. Peter Lövkvist iloitsee sen tuomista parannuksista kabotaasiliikenteeseen.

– Liikkuvuuspaketin käyttöönoton myötä jotkin palaset ovat loksahtaneet kohdalleen. Kuorma-autoissa on oltava QR-koodilla varustettu lähetysilmoitus, jonka esimerkiksi poliisi voi skannata nähdäkseen onko se aito. Rangaistus väärinkäytöstä on 60.000 Ruotsin kruunua (noin 6 000 euroa).

Toisaalta hän muistuttaa, että laki on edelleen epäselvästi kirjoitettu. On mahdollista, että näitä tuomioita ei koskaan tulla näkemään.

Yhteiset ongelmat ja alan kasvava kansainvälistyminen edellyttävät pohjoismaisilta kuljetusalan liitoilta yhteistyötä jatkossakin.

Artikkeli on julkaistu lehdessä 6/2022.