Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Aihe: Baltia

Liettuassa kuljettajat ovat orjan asemassa

Työvoimapula vaivaa lähes kaikkia aloja Liettuan kuumenevassa taloudessa. Kuljettajista on suuri pula. EU-säädöksistä huolimatta maan kuljetusyritykset kohtelevat siirtotyövoimaa mielivaltaisesti.

Teksti Tiina Tenkanen
Kuva Getty Images
Julkaistu

Liettuan talous on kovassa kasvussa. Palkat nousevat 8–10 prosentin vuosivauhtia, mutta suuriin tienesteihin ei vielä kuljetusalalla päästä.

Kuljetusala on maan kolmanneksi suurin toimiala.

Liettuan sisäisessä liikenteessä ajava yhdistelmäajoneuvonkuljettaja ansaitsee kuukaudessa noin 1 200 euroa. Kansainvälisessä liikenteessä kuljettajan palkkataso on 1 500 – 2 000 euroa kuukaudessa ja lisäksi maksetaan päivärahat. Tiedot ovat peräisin kuljetusalan toimijoilta eli työnantajayhdistyksiltä ja yrittäjiltä.

Työnantajia edustavan kuljetusalan järjestö Linavan mukaan palkkauksesta ei työntekijöiden ja työnantajien tarvitse keskenään neuvotella, sillä yritysten keskipalkat ovat nähtävissä julkisesti verkkopalvelussa.

Kuljettaja maksaa

Kovin auvoista kuljettajan elämä ei liettualaisen työnantajan palveluksessa kuitenkaan ole, etenkään, jos kuljettaja tulee EU:n ulkopuolelta.

Liettulainen Laisvés TV tutki maansa kuljetusalaa, erityisesti maahanmuuttajakuljettajien asemaa. Selvisi, että useissa yhtiöissä kuljettajien on mm. maksettava työnantajan ”kuljettajarahastoon” kertasuorituksena 300–700 euroa tai 50–100 euroa jokaisen kuljetuksen jälkeen, kunnes he ovat suorittaneet kaikkiaan 1 000 euroa. Lisäksi työnantaja saattoi pidättää kuljettajan palkasta kuluja epätaloudellisesta ajosta, sopimukseen kuulumattomista tauoista tai jos kuljettaja sanoi vastaan esimiehelleen.

Laisvés TV:n ohjelmaan oli haastateltu logistiikkayhtiö Hoptransan kuljettajia sekä Euroopan suurimpiin kuljetusyhtiöihin kuuluvan Girtekan entistä johtajaa. Molemmat yhtiöt ovat kieltäneet edellä kuvatut käytännöt.

Eri lähteistä saatujen arvioiden mukaan liettualaisissa kuljetusyhtiöissä työskentelee noin 69 000–75 000 EU:n ulkopuolelta tullutta kuljettajaa. He ovat kotoisin esimerkiksi Valko-Venäjältä, Intiasta, Ukrainasta ja Uzbekistanista.

Palkat polkumyynnissä

Huhtikuussa moldovalainen, liettualaisen kuljetusyhtiön palkkalistoilla ollut kuljettaja löydettiin Ranskasta itsemurhan tehneenä. Epätoivoisen teon perimmäinen syy ei artikkelista selvinnyt, mutta tapaus sai monet kuljettajat ottamaan yhteyttä liettualaiseen kuljettajien ammattiliittoon, Lietuvos vežėjų profesinė sąjunga/Lithuanian Carrier’s Trade Union LVPS:iin.

Eräs kuljettaja kertoi saaneensa 87 päivän työstä vain 1 000 euroa. Toinen kuljettaja kertoi työskennelleensä viisi kuukautta tauotta muualla Euroopassa, eikä työnantaja anna hänen tulla kotiin. Belgiassa tarkastukseen joutuneet valkovenäläiset kuljettajat kertoivat liettualaisen yhtiön maksavan heille 300 euron kuukausipalkkaa ja ajattavan kuljettajiaan kalustolla, joka on vaaraksi liikenteelle.

LVPS toteaa saavansa jatkuvasti samanlaisia ​​valituksia kaikkialla Euroopassa työskenteleviltä ”Liettuan liikennealan orjilta”, kuten LVPS asian ilmaisee.

Kirjoitukseen on haastateltu Liettuan pääkaupungissa Vilnassa asuvaa Suomen suurlähettilästä, Arja Makkosta.

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • Viron kuljettajien järjestäytyminen on vaatimatonta

    Julkaistu: |
    Aihe: Baltia