Ratin takana istuminen pitkiä aikoja on keholle rankkaa. Selkää särkee ja väsyttää. Yleisin työkyvyttömyyden diagnoosi kuljettajilla ovatkin tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Sen jälkeen kaukana takana tulevat mielenterveyden ongelmat ja verenkiertoelimistön sairaudet.

Työterveyshuollon erikoislääkäri Tiia Reho kertoi tammikuussa Helsingissä Lääkäripäivillä, että lääkinnällinen kuntoutus on kuljettajilla aivan liian vähän käytössä oleva kuntoutuksen muoto.

Reho näytti työnantajansa eli työeläkeyhtiö Varman tilastoa vuosilta 2019–2021. Siinä verrattiin eri kuntoutusmuotoja ennen etuuden hakemista.

Yleisin tapa puuttua asiaan oli työolosuhteiden muokkaaminen niin, että kuljettaja kykenisi jatkamaan työssään. Lääkinnällisen kuntoutuksen osuus oli suurimmillaan kuljetusalan miehillä vuonna 2020, ja silloinkin sitä hyödynsi vain 15 henkilöä 246:sta.

Lääkinnällisessä kuntoutuksessa potilas tekee kuntouttavia harjoituksia ammattilaisen, kuten fysioterapeutin, ohjeiden mukaan. Samaan aikaan rinnalla on usein lääkärin määräämä lääkehoito. Lääkinnällisestä kuntoutuksesta on eniten apua silloin, kun tilanne ei ole vielä päässyt oikein huonoksi.

Rehon mukaan lääkinnällinen kuntoutus vaatii potilaan omaa halua pitää yllä työkykyä. Kuntoutus onnistuu vain silloin, kun työntekijä haluaa itse kuntoutua, joten kuljettajan omia toiveita pitää kuunnella.

Työkykyä voidaan parantaa säätämällä olosuhteita työssä tai edistämällä palautumista vapaa-ajalla – parhaassa tapauksessa kiinnitetään huomiota molempiin.

Monta kokkia hämmentämässä

Tiia Rehon mukaan oman hankaluutensa tilanteeseen tuo se, että kuntoutustoiminta sirpaloituu eri tahoille. Mukana ovat perusterveydenhuolto, työterveys, Kela ja eläkevakuutusyhtiöt, ja niillä jokaisella on oma roolinsa. Ne tekevät kukin hieman eri asioita ja katsovat tilannetta eri kulmasta.

Pääsääntöisesti lääkinnällinen kuntoutus on hyvinvointialueiden ja Kelan heiniä, kun taas ammatillinen kuntoutus on eläkevakuutusyhtiön sarkaa.

Kummallakin on omat perusteensa. Kelasta voi saada kuntoutusta silloin, kun eläkevakuutusyhtiö hylkää hakemuksen, ja toisinpäin.

Reho pitää mahdollisena, että nykyinen järjestelmä ei ehkä tavoita ihmisiä, jotka tarvitsevat kuntoutusta. Ihanteellisessa tapauksessa työntekijä pystyy työterveyslääkärin vastaanotolla olemaan avoin ja kertomaan tarpeistaan. Toinen vaihtoehto on, että lääkäri ohjaa hänet heti ongelmien alettua fysioterapeutin luo.

Yleensä ongelmista vaikeneminen vain pahentaa tilannetta.

– On työnantajankin etu, että työntekijä pysyy kunnossa ja pystyy tekemään töitään, Reho toteaa.

Nuori ehtii vaihtaa ammattia

Tiia Rehon mukaan kuntoutukseen tulisi kiinnittää huomiota jo silloin, kun työntekijälle alkaa tulla sairauspoissaoloja kerta toisensa jälkeen samoista syistä. Terveydenhuollon tehtävänä on selvittää, onko taustalla hoitamattomia sairauksia, ja pyrkiä hoitamaan ne.

Jos työolojen muokkaaminen tai esimerkiksi lääkinnällinen kuntoutus ei riitä, voi olla tarpeen miettiä uuteen ammattiin tähtäävää ammatillista kuntoutusta.

Työeläkeyhtiö myöntää ammatillista kuntoutusta, mikäli taustalla on sairaus, jonka johdosta työkyvyttömyyden uhka on todennäköinen. Vuoteen 2018 asti kuntoutusta myönnettiin herkemmin, sillä siihen asti kuntoutusta sai, jos työkyvyttömyyden uhka oli mahdollinen. Sen jälkeen uhan on pitänyt olla todennäköinen.

– Jos näyttää siltä, että työkyky on uhattuna, asia pitää ottaa hyvissä ajoin esiin. Ammatin vaihtaminen voi olla vaikea asia, ja voi mennä pitkäkin aika kypsytellä ajatusta, Reho kuvailee.

Työkyvyttömyyden uhkaan liittyvissä tekijöissä otetaan huomioon ikä ja ammattivuodet. Nuorilla katsotaan olevan paremmat mahdollisuudet vaihtaa ammattia. Mitä pidempään kuljettaja on ollut alalla, sitä epätodennäköisempää on työllistyä ilman tukea kokonaan toiselle alalle.

Huoltovarmuus tarvitsee kuljettajia

Reho muistuttaa, että vuosia kuljettajana työskennelleellä työ on osa identiteettiä. Tällainen ihminen haluaa palata nimenomaan omaan työhönsä. Työ on osa minuutta, ja voi olla todella kova paikka, jos siitä pitäisi luopua.

Yksi mahdollisuus on vaihtaa ammattia kuljetusalan sisällä. Tavaraliikenteessä kuljettajan työ on itsenäisempää kuin henkilöliikenteessä, mikä voi auttaa jaksamaan. Henkilöliikenteessä taas on vähemmän lastaamiseen ja purkuun liittyvää fyysistä kuormitusta.

Reho näkee kuljetusalan osana kriittistä infrastruktuuria. Siksi on tärkeää, että kuljetusala kiinnostaa jatkossakin.

Toimintakykyiset ammattikuljettajat ovat osa tämän maan kokonaisturvallisuutta, ja ammattikuljettajien terveys on tässä elintärkeää. Heidän ansiostaan kaupoissa on ruokaa ja muu yhteiskunta pystyy tekemään omia töitään.