34 metriä, 76 tonnia ja 12 akselia. Ne ovat mikkeliläisen Mika Sajapuron ajaman työvälineen, HCT-rekan, strategiset mitat.

Sajapuro ajaa Kuljetusliike Kantola & Koramo Oy:n leivissä Mikkelistä sekä pohjoiseen että etelään. Kyydissä kulkee elintarvikkeita.

– Yhdellä viikolla ajan Mikkelistä Kajaaniin ja takaisin, toisella Mikkelistä Vantaalle. Kuljetan elintarvikkeita etelästä pohjoiseen ja pohjoisesta etelään, Mikkelissä vaihdetaan kuljettajaa.

– Ajan viitenä päivänä viikossa, maanantaiaamupäivästä lauantaiaamuun, mutta jos tarve vaatii, ajetaan lauantainakin ja tarvittaessa myös sunnuntaina ja pyhinä. Ruokatoimituksissa ei ole enää arkipyhiä; ruokaa kuljetetaan joka päivä. Työvuoroja tulee yleensä seitsemän kahden viikon jaksoon; toisella viikolla on viisi Kajaania ja toisella kaksi etelää, jonka jälkeen on huilia tiistaipäivästä maanantaiaamuun. Kajaanin reitin työvuoro on noin puolestapäivästä yhteen yöllä, ja Etelä-Suomen vuoro on puolestayöstä tai yhdestä puoleenpäivään.

Sajapuro on työskennellyt kuljetusalalla vuodesta 1999 lähtien. HCT-puoliperävaunuyhdistelmää hän on ajanut vuodesta 2019. HCT-yhdistelmissä on liki kymmenen metriä enemmän pituutta kuin täysperävaunuyhdistelmissä. HCT:lle sopivien levähdysalueiden löytäminen työreittien varrelta on vaikeaa.

– Täysperävaunuaikaan ei tullut mietittyä levähdysalueita, koska nykyistä HCT:tä lyhyemmille täysperävaunuille oli helpompi löytää pysähdyspaikka.

– HCT-yhdistelmän pituus asettaa pysäköinnille omat haasteensa. Se yllättää joka päivä; toisena päivänä HCT:llä peruuttaminen onnistuu ja toisena ei. Niitä on hankala nytkytellä liikenteeseen, niissä on niin paljon akseleita.

Sajapuron vakiopysähdyspaikat ovat Etelä-Suomeen ajaessa Lahden Renkomäen ABC:n eteläpuolella sijaitseva levike tai Mäntsälän St1:stä ennen oleva levike.

– Jommallakummalla tulee turruutettua 15 minuuttia. Siinä juo kahvikupillisen termospullosta, ehkä kävelee auton ympäri. Kummallakaan ei ole mitään palveluita. Kun kuorma on perillä, pidän puolen tunnin tauon autossa asiakkaan pihalla.

– Suuntaus on ikävä kyllä tämä: kun lähtee puolen yön aikaan Mikkelistä ajamaan etelään, harva kahvipaikka on auki. Pysähdyspaikat, joissa on palveluita, ovat liki aina yöaikaan kiinni. Renkomäen ABC on toki auki myös öisin, mutta sinne ei pääse ajamaan pitkällä HCT-yhdistelmällä. Myös Mäntsälän St1 on auki öisin, mutta sen pihaan ei mahdu vaan auto pitäisi jättää Juustoportin pihaan, ja kävellä sieltä kahvin hakuun. Mäntsälän Tuuliruusuun taas on tehty iso rekkaparkki, mutta se on jo alkuillasta täynnä, kun kuljettajat pitävät siellä vuorokausilepoaan. Ohi ajaessaan täytyy käydä katsomassa, mahtuuko sinne pysähtymään.

– Lähempänä Etelä-Suomea kaikki levähdysalueet ja parkkipaikat ovat yleensä melko täynnä. Kuljettajien pitää päästä lähelle satamia ja yrityksiä, jotta työpäivä alkaa aamulla mahdollisimman lähellä työmaita.

Sajapuro varautuu yövuoroihin omilla eväillä.

– Otan evästä matkaan, eväsleipiä ja kahvia termospulloon. Kusitauko on pidettävä levikkeellä.

Vessat, ruokaa ja tarpeeksi tilaa

Ihanteellisen levähdysalueen tulisi olla ennen kaikkea tarpeeksi iso, Sajapuro sanoo.

– Hyvä raskaan liikenteen taukopaikka on riittävän tilava, valaistu alue, ja talvella aurattu. Siellä on tarjolla ruokaa moneen lähtöön ja vessat. Sinne ei ole monenmoista mutkaa ajaessa, eli sinne pääsee ajamaan helposti. Eikä sitä ole tehty ylä- tai alamäkeen.

Sajapuro nostaa toimiviksi esimerkeiksi taukopaikoille Stop’n Go Grillin Lahden ja Heinolan välillä ja Joroisten Jari-Pekan.

– Jos Jari-Pekka ja Stop’n Go yhdistyisivät, sen tyylinen levähdysalue olisi paras.

Moni kuljettaja kaipaa levähdysalueelta myös peseytymismahdollisuutta.

– Itselläni ei ole tarvetta peseytyä työreittien varrella; pääsen suurin piirtein 12 tunnin jälkeen kotiin, mutta monella on. Etenkin pienemmissä kuljetusliikkeissä on aika yleistä, että kuljettaja asustaa autossaan viikot, kun lähdetään tien päälle usein sunnuntaina ja palataan kotiin perjantaina, Sajapuro sanoo.

Tiukat aikataulut
vaikeuttavat taukojen pitämistä

Vaikka sopivaa levähdyspaikkaa ei reitin varrelta löydy, kuljettajan tulee pitää neljän ja puolen tunnin ajon jälkeen taukoa 45 minuuttia.

– Se onnistuu periaatteessa, kun ajaa etelään, sillä etelän työvuoro on pohjoista lyhyempi. Kajaanin vuorossa se onnistuu nippa nappa; ajoaika meinaa tulla takaisin tullessa vastaan, mutta kyllä siitäkin kesällä selviää. Kun talvella nopeusrajoitukset muuttuvat alhaisemmaksi ja on enemmän hitaampaa liikennettä kuin kesällä, ajoaika meinaa mennä tarkalle. Tauon saa toki katkoa eli pitää 15 minuuttia ensin ja puoli tuntia myöhemmin, kunhan neljän ja puolen tunnin ajon jälkeen tulee pidettyä yhteensä 45 minuuttia taukoa, Sajapuro sanoo.

Ajoaikataulut ovat kiristyneet hänen uransa aikana jatkuvasti. Se lisää stressiä.

– Taukojen pitäminen on vaikeaa, kun linjat on laskettu niin kiireisiksi. Aikataulut tiukentuvat koko ajan. Niitä vahditaan nykyään tarkasti, ja kuljettajille lyödään ihan kellonaikoja, missä aikataulussa pitää olla perillä milloin missäkin. Siellä miehet jo odottavat, että pääsevät kuorman purkuun. Tällaista tämä on, kujanjuoksua.

Kesäyössä kumipyörät
rullaavat kevyesti

Omat vaikeutensa aiheuttaa Suomen talvi.

– Jos linja-autopysäkkiä tai pientä tienvarsiparkkia ei ole talvella aurattu, sinne pääsee ajamaan HCT-yhdistelmällä, mutta on iso riski, että sieltä ei pääse ajamaan pois.

– Itse en ole jäänyt levähdysalueella jumiin, mutta kerran, kun pysähdyin ja nousin autosta, jatkoi auto matkaa ja valui ojaan. Luulin ensin, että joku ajoi selän takana läheltä, mutta se olikin oma auto. Tuli yllätyksenä, että käsijarru ei vaikutakaan yhdistelmän kaikkiin pyöriin. Siitä selvittiin hinausautolla, Sajapuro muistelee.

Niitäkin hetkiä silti on, joina tavaran kuljettaminen kumipyörillä halki Suomen on mukavaa.

– Kunnon pakkaspäivinä ajourat ovat kuivat, sen kuin mosottaa menemään. Tai kesäyössä yksin, ei ketään muuta liikenteessä – silloin tämä työ on parasta.