Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Makarla ja Ykkös Cafe ovat yksi yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Björn Henrikssonin mieluisimmista vakiopysähdyspaikoista valtatie 1:n varrella. Muita ovat Lohjalla sijaitseva Ykköspesä sekä Krossin Neste Kaarinassa.
Aihe: Taukopaikat

Kuljettajat löysivät Makarlan laajennetulle taukopaikalle

Varsinais-Suomessa ykköstien varrella olevaa Makarlan taukopaikkaa laajennettiin erityisesti raskasta liikennettä ajatellen. Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Björn Henriksson on pysähtynyt Makarlassa 1990-luvulta lähtien.

Teksti ja kuvat Mira Tenhunen
Julkaistu

Tammisaarelainen yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Björn Henriksson on pysähtynyt Turkuun ja Naantaliin suuntautuvilla työmatkoillaan usein Makarlan taukopaikallla. Turkuun mennessä Makarlaan E18-moottoritien varrella Piikkiössä on kätevä ja sujuva ajaa.

– Täällä Makarlassa ruoka on hyvää; se on ollut täällä aina hyvää. Se, mitä täällä on tarjolla, riittää minulle usein, mutta monet kuljettajat haluaisivat ruoassakin valinnanvaraa, Henriksson sanoo lounaaksi seisovasta pöydästä ottamaansa makaronilaatikkoa syödessään.

– Kohtuulliset hinnat merkitsevät myös paljon. Aamuiksi minulla on omat voileivät, mutta pyrin aina pitämään lounaan ja käymään syömässä kello 12–13 välillä, Henriksson lisää ja hörppää maitoa palanpainikkeeksi.

Toimivalle taukopaikalle on Henrikssonin mielestä ennen kaikkea vaivatonta ajaa. Makarlassa tämä onnistuu hänen työvälineellään 21,5-metrisellä yhdistelmäajoneuvolla erinomaisesti.

– Hyvällä levähdyspaikalla on myös mukava henkilökunta. Täällä on.

Makarlassa toimivan Ykkös Cafen yrittäjä Petri Korte suunnittelee alueelle suihkujen rakentamista. Osa raskaan liikenteen kuljettajista käyttää suihkutiloja, jos niitä on taukopaikalla tarjota. Vessoja tarvitsevat kaikki kuljettajat.

– Jos Makarlaan rakennetaan suihkutilat, olisi se hyvä lisä kuljettajien palveluihin, sillä monella kuljettajalla on niille tarvetta. Itse en juurikaan käytä suihkuja, mutta vessaan täytyy päästä säännöllisesti jo senkin takia, koska minulla on haavainen paksusuolentulehdus. Ei tänä päivänä kenenkään pitäisi joutua käymään pusikossa tarpeillaan, Henriksson sanoo ja jatkaa.

– Korona-aikana myös opastettiin pesemään kädet aina vessakäynnin yhteydessä, ja olisi hyvä, että vessoista löytyisi edelleen desinfiointiainetta. Miesten vessat ovat onneksi nykyään yleensä aika siistejä.

Henriksson pyrkii pitämään joka työpäivä lounastauon. Makarlan Ykkös Cafessa maistui kotoisa makaronilaatikko.

”Aluetta olisi voinut laajentaa
vieläkin enemmän”

Taukopaikan laajennus valmistui viime elokuussa. Sitä laajennettiin raskasta liikennettä ja etenkin pitkiä HCT-yhdistelmiä ajatellen.

Nyt taukopaikalle mahtuu pysäköimään kaikkiaan 15 yhdistelmää. Se on kolme kertaa enemmän kuin ennen laajennusta. 34,5-metrisille HCT-yhdistelmille on kymmenen pysäköintiruutua, enintään 25,50 metriä pitkille täysperäyhdistelmille neljä ruutua ja erikoiskuljetuksia varten yksi 40,50 metrin pituinen ruutu. Linja-autoille on yksi ruutu.

Hyvällä levähdyspaikalla on myös mukava henkilökunta. Makarlassa on.

Henriksson löytää vieläkin kohennettavaa.

– Aluetta olisi voinut laajentaa vieläkin isommaksi. Turun päätyyn olisi mahtunut pari parkkiruutua lisää viheralueiden asemesta.

Musiikki siivittää pitkiä päiviä

56-vuotias Henriksson on työskennellyt kuljetusalalla koko uransa, 23-vuotiaasta lähtien. Nykyisen työpaikkansa Kuljetusliike Rafael Danielsson & Kumpp. Ky:n leivissä hän on ollut yli 13 vuotta.

Useimmin Henriksson ajaa sementtiä ja kalkkia Varsinais-Suomesta Paraisilta läntiselle Uudellemaalle Raaseporin Tammisaareen ja Paraisilta Lohjalle. Kalkkia hän vie jätevedenpuhdistamoille ja rakennustyömaille kalkin lisäksi sementtiä. Toisinaan ajoa tulee myös Naantaliin, Turkuun ja Lappeenrantaan.

Työpäivän pituus vaihtelee kuudesta tunnista 14 tuntiin.

– Jos tilanne niin vaatii, voin joutua lähtemään kotoa kolmelta yöllä tai vieläkin aiemmin, mutta pääsääntöisesti lähden töihin aamuviideltä. Jos päivän aikana ajaa pariinkin kertaan Tammisaaresta Paraisille, työpäivästä tulee helposti 14-tuntinen.

– Tänään ajan tästä Makarlasta Paraisille ja sieltä sitten Lohjalle. Päivittäin ajan noin 200 kilometriä.

Henriksson pääsee liki aina työvuorojensa jälkeen Tammisaareen kotisänkyynsä nukkumaan.

– Pääsen pääsääntöisesti yöksi kotiin, mutta välillä olen yötä tien päällä, jos ajan esimerkiksi Lohjalta Lappeenrantaan. Omassa autossa on peti sitä varten.

Musiikki on yhdistelmäajoneuvon hytissä Henrikssonille tärkeä seuralainen.

– Kuuntelen musiikkia aina työajossa, enimmäkseen Rainbow’ta, Deep Purplea ja AC/DC:tä.

– Mutta päivä alkaa yleensä Dropkick Murphysin Rose Tattoolla. Se on työpäivälle hyvä aloitusbiisi, Henriksson sanoo.

Amerikanirlantilaisen kelttipunkkibändin Rose Tattoossa on kuljetusalan ammattilaiselle osuvat sanat.

”…I’d wake up every morning and before I’d start each day / I’d take a drag from last night’s cigarette / That smoldered in it’s tray / Down a little something and then be on my way / I traveled far and wide…”

Jalat kaipaavat välillä lepoa työkengistä.

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • Raskaan liikenteen taukopaikat kortilla: Kehä III:n sisällä HCT-rekka ei hevillä mahdu parkkiin

    Julkaistu: |
    Aihe: HCT:N TAUKOPAIKAT
  • Vielä on tilaa yhdelle, joka ajaa HCT-yhdistelmää

    Julkaistu: |
    Aihe: YÖ TUPOKSELLA