Autolla ajetaan varo-varovasti, ettei kaatuisi kallis lasti.

Jarmo Tuuri aloittaa ja lopettaa oman työpäivänsä ehkä se kaikkein arvokkain lasti kyydissään.

Kello 6.40 Tuuri lähtee ajamaan Mersun Sprinterillään kohti aamun ensimmäistä noutokohdetta, josta kyytiin nousee pieni koululainen. Kuten kouluaamutkin, alkavat Tuurin työpäivät aina suunnilleen samoihin aikoihin.

Älypuhelimen näytöllä vilisee nimiä, noutopaikkoja ja noutoaikoja. MunLOG -sovellus on niin kuljettajan, koulun, vanhempien kuin oppilaidenkin käytössä.

– Sovelluksesta vanhemmat ja lapset pystyvät seuraamaan, onko kyyti ajallaan, ja vanhemmat voivat tehdä noutoihin muutoksia, Tuuri kertoo.

Tuurilla on myös ongelmatilanteiden varalta vanhempien numerot, mutta kuljettajan numeroa sovelluksessa ei näe, vaan sitä vanhempien pitäisi tarvittaessa kysyä koululta. Maalaisjärkeä käyttäen Tuuri on kuitenkin tehnyt oman ratkaisunsa:

– Olen antanut oman henkilökohtaisen numeroni tietyille vanhemmille, niin homma helpottuu kummasti, Tuuri toteaa.

Noin 23 tuhannen asukkaan Hollola ympäröi Lahtea kolmelta suunnalta. Aamulla Tuuri ajaa tyypillisesti pari kyytiä lapsia, kahdeksaan ja yhdeksään menevät. Iltapäivällä koulupäivät päättyvät niin eri aikoihin, että reissuja tulee ajettua 3–4.

– Jokaisella oppilaalla on oma nouto- ja pudotuspaikkansa, joka ei välttämättä ole sama kuin kotiosoite. Eskarilaiset ja jotkut erityisoppilaat tulevat saattajan kanssa koulusta autolle, ja toisessa päässä on vastaanottamassa huoltaja, Tuuri selittää.

Kotimatkalla auton perältä kuuluu iloisia ja yllättävänkin tarkkoja vastauksia, kun Tuuri kysyy kotimatkan pituutta.

– Meiltä on koululle 13 kilometriä, joku huutaa.

– Ja meiltä 12, toinen lisää.

Mutta koululaisvirta suuntaan ja toiseen ei tietenkään jatku koko päivän. Välissä Tuuri ajaakin alueella Fazerin leipomon noutoja. Kesälomallakaan ei luonnollisesti koulukyytejä ajettavana ole, ja tuolloin Tuuri työskentelee rekkapuolella.

– Tämä on ihan hyvä järjestely. Ei siitäkään mitään tulisi, että potkisin neljä tuntia kiviä hallin pihassa. Jos taas joskus osuu eteen sellainen päivä, ettei koulukyytien välissä olekaan mitään, pesen autoa sisältä ja ulkoa. Ja se nyt tehdään kerran viikossa joka tapauksessa. Tämä on nimikkoautoni, eivätkä sillä juuri muut aja, Tuuri sanoo.

Itse asiassa: kun yhtiö hankki uutta autoa Tuurin käyttöön, häntä houkuteltiin jatkamaan töissä ainakin siksi aikaa, että auton huoltosopimus päättyy. Ennen sitä 63-vuotiaalla Tuurilla kuitenkin paukkuu eläkeikä vastaan.

– Jos nyt kunto riittää, niin miksei voisi jatkaa vähän pidempäänkin, Tuuri pohdiskelee.

Koulukyytien järjestely on melkoinen palapeli. Kaikki lapset eivät suinkaan tule joka päivä kyytiin, ja muutenkin aikataulu on minuuttipeliä. Koululla odotellaan 10 minuuttia, minkä jälkeen on lupa lähteä, vaikka kaikki eivät kyydissä olisikaan.

– Välillä lapsia joutuu odottelemaan, mutta pelivaraa ei paljoa ole. Oppilaan pitäisi olla noutopaikassa viisi minuuttia ennen noutoaikaa, mutta välillä pihaan ajaessa näkyy, että sälekaihtimet välähtävät, Tuuri hymyilee.

– Paljon on myös uusioperheitä, ja osa lapsista on eri vanhempien luona miten sattuu, jotkut vuoroviikoin. Se on sitten kommunikointia suuntaan ja toiseen, Tuuri kertoo.

Tuuri kertoo muutenkin koulukuljettajana varmistavansa, että jättöpaikka on lapsille turvallinenen, jotta arvokkaat kuljetettavat saadaan varmasti perille.

Välillä autossa on myös väliaikaiskyydityksessä olevia lapsia.

– Kun liukkaat kelit tulevat, niin alkaa olla näitä kyynärsauvojen kanssa kulkevia.

Laskutus kunnalta on kilometripohjaista. Tuuri laitteleekin aamu- ja iltapäiväajojen päätteeksi kuljetut kilometrit tarkkaan ylös.

– Lähetän ne sitten pomolle, joka tekee ajoista kunnalle laskun.

Syntyjään lahtelainen Tuuri ajaa nykyisiä koulukuljetusreittejä Hollolassa jo kolmatta vuotta. Pienet matkustajat alkavat siis jo olla väkisinkin tuttuja.

– Kyllähän näiden kanssa tulee kavereiksi, Tuuri myöntää.

Vuodesta 2022 alkaen Tuuri on työskennellyt Tiirismaan Liikenteen palveluksessa. Kaiken kaikkiaan hän on ajanut koulukyytejä vuodesta 2013 lähtien. Tätä ennen Tuuri teki töitä rahtipuolella vuodesta 1990, ja jo 1980-luvullakin kuljetustöitä satunnaisemmin.

Vuonna 2013 Tuuri siirtyi rahtipuolelta bussikuskiksi InterKuljetukselle, kun hänen pomonsa oivalsi, että miehellähän on myös bussikortti.

– Hän sitten ajatteli, että tekee minusta bussikuskin. Vuoden verran jaksoin tapella vastaan, Tuuri muistelee.

Vaikka ajatus bussin kuljettamisesta ei aluksi Tuuria saanutkaan innostumaan, on hän viihtynyt mainiosti koulukyytikuljettajana.

– Olen aina tykännyt lapsista, ja lapset ja nuoret onkin se juttu tässä työssä.

Tuurilla on itsellään neljä lasta, ja heistä kolme vanhinta on itse asiassa myös kuljetusalalla.

– Aikanaan joku työkaveri kävi välillä hakemassa pojat päiväkodista, kun itse en ehtinyt, ja siellä ne sitten istuivat hallilla jonkun lavapinon päällä odottamassa, Tuuri nauraa.

– Jotkut sanovat, että minulla on lehmän ­hermot, eikä minulla ole koskaan isompia ongelmia nuorten kanssa ollut. Kyllähän välillä vähän väitellään – esimerkiksi turvavyön käytöstä – mutta kyllä he uskovat, kun tosissani sanon, Tuuri ­toteaa.