Nykyisessä ammattikoulussa opiskellaan äidinkieltä vähän ja tavoitteet oppimiselle ovat vaatimattomat. Kaiken edelle menee suoraan työssä tarvittava osaaminen, ja opiskelua ja opettamista on mahdollisimman vähän.

Niinpä monilla on valmistuessaan niin niukat tekstitaidot, että heidän on vaikea hakeutua jatko-opintoihin ja toimia demokratiassa aktiivisina kansalaisina.

Tämä selviää tutkija Penni Pietilän väitöskirjasta, jota varten hän seurasi äidinkielen opetusta ammattikouluissa auto- ja rakennusaloilla yli sadan tunnin verran.

Pietilän mukaan tilanne on isoksi osaksi seurausta niin sanotusta osaamisperusteisuudesta, joka on ollut ammattikoulutuksen ohjenuorana kymmenisen vuotta. Sen idea on, että ammattikoulutus palvelee työelämää ja lähes kaikki muu on turhaa. Sivistys ja kansalaistaidot eivät ole tärkeitä.

– Kun autoalan tutkinnon perusteisiin tekee haun sanoilla ”tietää” tai ”lukea”, sieltä tulee sellaisia kuin ”Osaa lukea virhekoodin” tai ”Tietää, mistä hakea varaosia”. Ei sellaisia kuin ”Tietää maailman menosta”, Pietilä kuvailee AKT-lehden haastattelussa.

Ammattikoulutuksen leikkaukset ovat kiihdyttäneet entisestään sitä kehitystä, jonka osaamisperusteisuus käynnisti. Tätä havainnollistavat karut luvut: Vuonna 1982 ammattikoulussa opiskeltiin äidinkieltä 152 tuntia. Nyt 48 tuntia.

Duunarit hiljaisiksi ja tietämättömiksi?

Penni Pietilä korostaa, että demokratiassa on paljon tekstejä. Jos haluaa osallistua julkiseen keskusteluun ja toimia kansalaisena, pitää pystyä lukemaan monenlaista.

Se tuskin onnistuu, jos koulussa on opeteltu lukemaan vain käyttöopasta ja kirjoittamaan yksinkertainen sähköpostiviesti.

Myös työntekijän omien oikeuksien tunteminen ja puolustaminen vaatii monenlaista lukutaitoa. Lisäksi täytyy ymmärtää ainakin jonkin verran työmarkkinoita ja sitä, miten joukkovoima toimii.

Varmistetaanko nykyisellä ammattikoulutuksella, että duunarit pysyvät hiljaisina ja pienipalkkaisina?

– En ole tehnyt tutkimuksessa sellaista johtopäätöstä, mutta sinä voit tehdä. Ei se kaukaa haettua ole, Pietilä sanoo.

– Työntekijöiden oikeudet ovat yksi puoli kansalaisena toimimista. Jos työntekijä ei itse pysty lukemaan työehtosopimusta tai ymmärrä, mitä se tarkoittaa itselle, siinä ei paljon TikTok jeesaa. Tai jos jeesaakin, se tieto on silloin muiden tuottamaa eli työntekijä on muiden armoilla, hän jatkaa.

Keskiluokan lukutaito kyllä huolettaa

Suomalaisnuorten lukutaidosta on kannettu huolta jo pitkään. Kuusi vuotta sitten opetus- ja kulttuuriministeriöllä oli videokampanjakin, joka näytti, miten karmivia seurauksia huonolla lukutaidolla voi olla.

Yhdellä videoista pukuun sonnustautunut nuori mies allekirjoittaa työsopimuksen, jota ei osaa lukea, ja päätyy ”koiranvirkaan” eli hakemaan keppiä.

Penni Pietilän mukaan video kuvaa hyvin sitä, keiden lukutaidosta ollaan huolissaan: keskiluokan. Samaan aikaan duunarien lukutaito on saanut kaikessa rauhassa rapistua osaamisperusteisesti.

Pietilän mukaan se erottaa yhteiskuntaluokkia toisistaan. Se tekee isoja eroja myös ammattiryhmien välille.

– Esimerkiksi hoiva-alalla on melko paljon työn vaatimia tekstilajeja mutta levyseppä-hitsaajan työssä vähemmän. Kun osaamisperusteisuus rajaa opintojen sisältöä, jälkimmäisille ei ole paljon opetettavaa. Taitotaso eriytyy sen mukaan, mille alalle ja millä pohjalla on tultu, Pietilä sanoo.

”Amispojat eivät haluakaan lukea”

Pietilä huomasi väitöskirjassaan, että sivistävien opintojen puutetta perustellaan stereotypialla työväenluokkaisesta koulunvastaisesta maskuliinisuudesta. Sen mukaan ”amispojat” eivät haluakaan lukea eivätkä oppia äidinkieltä.

Pietilän mukaan koko stereotypiaa on syytä kyseenalaistaa. Lisäksi on syytä kysyä, kuuluuko nuorten ihmisten koulutuksen ylipäätään rajoittua siihen, mitä he haluavat tehdä.

– Kiinnostuneet, motivoituneet ja nohevat tyypit pärjäävät systeemissä kuin systeemissä. Jos opiskelija tietää, että haluaa jatko-opintoihin, ja osaa sanoa sen oikeassa kohdassa, hän voi saada ammattikoulusta niihin riittävän pohjan. Mutta jos ei halua, hän voi nykysysteemissä päästä tosi vähällä, Pietilä sanoo.

– Minä pitäisin tärkeänä, että ihan jokaiselle varmistettaisiin mahdollisuudet osallistua kansalaiskeskusteluun, hakea jatko-opintoihin ja pitää huolta omista oikeuksista. Koulun jälkeen kukin saisi päättää, mitä niillä taidoilla tekee. Ettei tehtäisi sitä valintaa heidän puolestaan.