Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Kesäduunarineuvoja on vain soiton päässä. Vee Tirisen tavoittaa myös WhatsAppilla. Myös AKT:n aluetoimistoihin voi soitella.
Aihe: Kesätyö

3 + 1 asiaa kesäduunarin muistilistalle

Kesä saapuu ja sen mukana kesätyöt. Oma tarkkaavaisuus kantaa pitkälle, mutta myös liiton jäsenyys tuo turvaa työsopimusta solmiessa.

Teksti Santeri Saarinen
Kuva Pauli Vento
Julkaistu

1. Kovan alan erityispiirteet

Raskaiden ajoneuvojen kuljettaminen eroaa luonteeltaan paljon esimerkiksi palvelualan työstä. Työajat venyvät, työturvallisuus on otettava vakavammin ja vastuuta on runsaasti.

– Suurin ero vakituisen ja kesäduunarin välillä on työsuhteen kesto. Kesäduunarilta vaaditaan käytännössä samaa osaamista ja vastuuta, kuin vakituiselta, AKT:n järjestäjätoimitsija Ari Lehtola sanoo.

Perehdytys on usein lyhyt, tosin suuremmissa firmoissa siihen panostetaan enemmän.

– Tällaisiakin tapauksia on tullut vastaan, että avaimet on jätetty renkaan päälle ja sanottu, että keikkaa alkaa tulla puhelimeen.

Riittävän perehdytyksen antaminen kuuluu työnantajan vastuulle. Jos työntekijä kokee sen riittämättömäksi, työnantajalta voi ja kannattaa pyytää lisää.

2. Pidä kiinni oikeuksista

Kesätöissä työehtojen harmaalla alueella liikutaan vakinaista työsuhdetta useammin, Lehtola kertoo.

– Syksyllä äidit soittelevat, miksi pojat ovat koko ajan töissä, mutta se ei näy palkkakuitissa, hän toteaa.

Ylityö- ja pyhälisät ovat Lehtolan mukaan yleinen ongelma, johon kesäduunarit törmäävät. Sopimukseen kuuluvia lisiä ei välttämättä makseta.

– Sen takia tärkeintä on, että työntekijä itse katsoo, mistä palkka koostuu. Ja jos rikkomuksia tapahtuu, ottaa jäsenenä yhteyttä liittoon.

Muut yleiset ongelmat liittyvät usein työturvallisuuteen. Ammattiliittojen yhteisen Kesäduunari-infon neuvoja Vee Tirinen huomauttaa, että edellisinä vuosina seitsemän prosenttia infon yhteydenotoista koski työturvallisuutta. Työnantaja on ensisijaisesti velvollinen huolehtimaan työturvallisuudesta, sekä tarjoamaan myös kesätyöntekijöille työvaatteet ja turvakengät.

3. Tarkista, tarkista ja tarkista

Työsopimusta allekirjoittaessa tekstit kannattaa lukea tarkkaan ja varmistaa, noudattaako sopimus tessiä, eli liiton neuvottelemaa työehtosopimusta. Sopimuksen keston lisäksi Tirinen vinkkaa, että työajat kannattaa tarkastaa myös. Kuljetusalalla päivien pituudet vaihtelevat ja ovat lyhyimmillään alle viiden tunnin mittaisia. Kahden viikon jaksossa työpäiviä voi olla kymmenen. Kun työaikaa ei ole määritetty, esimerkiksi kuorma-autonkuljettajille se on 80 tuntia kahden viikon jaksossa.

Lehtola muistuttaa, että työehto- ja työsopimukset sitovat molempia osapuolia, työnantajaa ja -tekijää:

– Allekirjoitus tarkoittaa, että työsopimus on lainvoimainen. Työntekijän täytyy muistaa ottaa siitä kopio itselleen, tarkastaakseen sovitut asiat tarvittaessa.

+ 1 Osana liittoa vai yksin pykäläviidakossa?

Lehtolan ja Tirisen mukaan myös kesäduunarin kannattaa kuulua liittoon.

– Yksi syy on työttömyysturva, jota kertyy myös liittoon kuuluville kesätyöntekijöille. Muutamassa kesässä saa jo kohtuullisen turvan ja työssäoloehto karttuu. Ja jos syksyllä ei saa heti töitä, ei ole tyhjän päällä, Lehtola kuvailee.
Liittoon kuulumalla ei etenkään nuorena voi kuin voittaa: Esimerkiksi alan opiskelijoille jäsenyys on ilmainen.
Tärkein syy on liiton antama tuki ongelmatilanteissa.

– Liittoon kuulumaton kesäduunari on auttamatta heikoilla, jos työnantaja ei noudata sopimusta, Lehtola muistuttaa.
Epäselvyyksissä Lehtola neuvoo ottamaan yhteyttä oman työyhteisön luottamusmieheen. Jos sellaista ei ole, apua saa AKT:n aluetoimistoista tai esimerkiksi Kesäduunari-infosta.

Tirinen muistuttaa, että yhteisten pelisääntöjen valvonnan tavoitteena on, että kesätyö on kaikille hyvä kokemus:

– Useimmat työnantajat haluavat myös työntekijän hyvää. Liittojen tehtävänä on varmistaa, että niin on aina.
Kesäduunarineuvojan tavoittaa arkisin kello 9–15 puhelimitse numerosta 0800 179 279 tai WhatsApp-sovelluksella numerosta 040 747 1571. Löydät lisätietoja täältä.

Artikkeli on julkaistu lehdessä 4/2023.

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • Hjälp och noggrannhet – 3 + 1 saker till sommarjobbarens minneslista

    Julkaistu: |
    Aihe: SOMMARJOBB
  • Työsopimus ei ole henkilökohtainen asia

    Julkaistu: |
    Aihe: Sopimuspyramidi 4/4