Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

Sopu syntyi palkoista ja työehdoista linja-autonkuljettajien työaikoihin paikallisen ratkaisun mahdollisuus

TEKSTI Sini Silvàn
Julkaistu

Lakot ovat tällä erää ohi. Linja-autonkuljettajien työhönsidonnaisuusaikaan avautui mahdollisuus vaikuttaa paikallisen sopimisen kautta. Vessaan pääsyn ongelmia ratkotaan työryhmässä yhdessä työnantajaliiton kanssa. Viimein saatiin pää auki myös lauantailisissä.

Linja-autoalan ja huoltokorjaamojen työehtosopimusten neuvottelutulosten hyväksyminen liki puoliltaöin perjantaina 3.3. päätti Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n lakot tällä erää. Sopimukset on nyt saatu linja-autohenkilökunnalle, huoltokorjaamoille, kuorma-auto-, säiliöauto- ja öljytuotealalle, terminaalitoiminta-alalle, ahtaajille sekä Viking Line Abp:lle. Maanantaina 6.3. hyväksyttiin myös linja-autoasemien työehtosopimus. Palkankorotukset ovat AKT:n sopimuksissa noin kuusi prosenttia.

Paikallisliikenteen linja-autonkuljettajien pitkään työhönsidonnaisuusaikaan 11,5 tuntiin saatiin paikallisen sopimisen vaihtoehto. Yrityksissä voidaan nyt sopia paikallisesti lyhyempien työpäivien kokeiluista – tässä työnantajan ja työntekijöiden tulee toimia yhdessä. Sopimuksen toinen puoli on se, että malli vaikuttaa osittain pekkasiin.

Lauantailisiin saatiin päänavaus. Nyt lauantaityöhön kello 15-18 -välisenä aikana saadaan kymmenen prosentin korotus.

Vessaan pääsemisen ongelmia ratkoo alkavalla työehtosopimuskaudella työntekijöiden ja työnantajien yhteinen työryhmä.

- Taukokysymykseen on jo saatu yhteydenottoja ulkopuolisilta yrityksiltä, jotka haluaisivat tarjota apua ongelman ratkaisuun ja esimerkiksi taukopaikkojen löytämiseen myös eri puolilla Suomea liikkuville kuljettajille, AKT:n edunvalvontapäällikkö Harri Pasanen kertoo.

Viestinnällinen voitto AKT:lle oli se, että linja-autonkuljettajien työaika- ja vessaongelmat nousivat esiin valtakunnan mediassa aina puoli yhdeksän uutisia myöten. Työnantajankin joutuu sen asian eteen, ettei työvoimapula ratkea elleivät työehdot ja olosuhteet parane. Pitkiä työhönsidonnaisuusaikoja voidaan muuttaa myös paremmalla työvuorosuunnittelulla.

Pasanen kertoo, että moni käänsi kelkkansa, kun kuuli faktoja kuljettajan työstä.

- He eivät ajattele enää, että linja-autonkuljettajat hakivat vain kovia palkkoja.

Neuvotteluissa kova todella kovaa vastaan

Pasanen taustoittaa työmarkkinakierroksen erikoisia piirteistä. Positiivisen puolelle nousee se, miten työnantajaliittojen tavoitteita saatiin torpattua. Kaikki vaikutukset eivät ole siinä, mitä papereissa näkyy, vaan mitä heikennyksiä jäi pois.

- Työnantajapuoli oli liikkeellä niin isoilla ideologisilla heikennyksillä, että jos niitä yritettäisi laittaa vastakkain, ne olivat vaakakupissa tosiaan kuin 10 kilon puntti työnantajalla ja kilon puntti työntekijöillä.

Pasanen pohtii, että AKT:n tavoitteiden olisi pitänyt olla niin kovia ”kuin olisi haluttu kuuta taivaalta”. Näin olisi oltu tasapainossa sen suhteen, mitä työnantaja esitti.

- Nyt onnistuttiin torjumaan työaikamääräysten heikentäminen, 2-viikkojakson murtaminen, työntekijöille tärkeisiin pekkasiin kajoaminen ja jopa palkattoman karenssipäivän lisääminen sairauslomiin, Pasanen kertoo.

- On iso asia, että työnantajien esitykset on saatu pois.

Neuvottelijat ottivat roolia ikään kuin maalivahtina torjumassa työnantajan laukauksia, mitä ei helposti näe. Sovittelut käydään suljettujen ovien takana.

- AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko jopa esitti valtakunnansovittelijalle, että siellä kirjoitettaisiin sovintoesitykseen näkyviin työnantajan (rajuimmat) esitykset eli molempien osapuolten esitykset näkyisivät laajemmin. Niitä ei kuitenkaan laitettu sinne. Ero on siinä, että meidän jäsenemme tietävät pitkälti, mitä me AKT:ssa olemme hakeneet. Työnantajan heikennysesitykset eivät ole olleet näkyvissä.

Mediapelissä työnantaja vaikutti voittavan.

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • Liikenneopetusalalle, Elintarvikealan automiehille sekä huolinta-alan varastoterminaaleihin hyväksytyt työehtosopimukset

    Julkaistu: |
    Aihe: TES-kierros
  • Matkatoimistoalalle saatu työehtosopimus päättää AKT:n tes-kierroksen

    Julkaistu: |
    Aihe: TES-kierros
  • Huolinta-alan varastoterminaalien työehtosopimukseen on saatu neuvottelutulos

    Julkaistu: |
    Aihe: TES-NEUVOTTELUT