Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Aihe: POLIITTINEN LAKKO

"Tämä pitää taistella loppuun asti", sanovat tsemppaajat ahtaajille

Tieto lakkojen jatkumisesta otettiin Turun satamassa vastaan rauhallisesti. Pääluottamusmies kertoo, että ahtaajat saavat kuulla niin kannustavia kuin vastustavia kommentteja.

Teksti Tua Onnela
Kuvat Sini Silvàn
Julkaistu

Taloustutkimuksen viimeisimmän kyselyn mukaan lakoilla on Suomessa edelleen selvästi enemmän kannattajia kuin vastustajia. Ylen teettämän, viikonloppuna julkaistun tutkimuksen mukaan lakot hyväksyy 51 prosenttia suomalaisista. 41 prosenttia ei hyväksy, ja loput eivät osaa sanoa.

Finnsteven Turun pääluottamusmies Pasi Suonpää kertoo, että ahtaajien saamat kommentit myötäilevät prosenttilukuja. Osa tutuista kannustaa, osalta tulee kritiikkiä-

- Kun tuntee paljon ihmisiä elämän eri osa-alueilta, kuulee monenlaisia mielipiteitä. Yritysmaailman edustajat vastustavat, ja on niitä työntekijöitäkin, jotka eivät kannata lakkoja tai ole juuri miettineet, mistä niissä on kyse.

- Moni on myös ihan vain hiljaa. On paljon ihmisiä, jotka eivät jaksa pohtia asioita.

Entä minkälaisia kommentteja kuuluu niiltä, jotka tukevat lakkoja?

- "Näin tämän kuuluukin mennä" ja "Tämä pitää taistella loppuun asti". Lakkoja tukevat ihmiset tietävät, että tämä on näytön paikka ja että jos tämä hävitään, tappiot ovat aika lopullisia.

"Seisovaa vettä"

Eilen tullut uutinen lakkojen jatkumisesta otettiin Turussa vastaan rauhallisesti.

- Se oli odotettu päätös. Eipä tilanne ole viime aikoina muuksi muuttunut. Seisovaa vettä, Pasi Suonpää tuumaa.

Hän kertoo, että ainakin tähän asti Lounais-Suomen satamien väellä tunnelma on ollut hyvä eikä soraääniä ole juurikaan kuulunut.

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • Neuvo hallitukselle: ottakaa realiteetit huomioon

    Julkaistu: |
    Aihe: POLIITTINEN LAKKO
  • Vuosaaren satamasta terveisiä eduskuntaan: keskeyttäkää lakivalmistelu heti!

    Julkaistu: |
  • "Jos tarvetta on, me istutaan"

    Julkaistu: |
    Aihe: POLIITTINEN LAKKO