1990-luvun alussa linja-autonkuljettajien kesken alkoi viritä huolestuneita keskusteluja. Pääkaupunkiseudulla oli tarkoitus alkaa kilpailuttaa joukkoliikennepalveluita, ja se tietäisi isoja muutoksia kuljettajille.

Yksi huolestuneista oli silloinen Hakunilan liikenteen pääluottamusmies, myöhempi AKT:n toimitsija Jukka Kauppinen. Kauppinen näki, että jos kilpailutukset toteutuisivat silloisilla säännöillä, kuljettajista tulisi ikuisia pätkätyöläisiä. Työt loppuisivat aina, kun yrityksen tilaus loppuisi.

Olisi pelkästään kilpailutuksen voittaneen yrityksen tahdosta kiinni, tarjoaisiko se töitä hävinneen yrityksen kuljettajille – ja jos tarjoaisi, millä ehdoilla.

– Olimme varmoja, että ainakaan yli viisikymppisille, sairaslomalla olleille ja ammattiyhdistysaktiiveille ei töitä tarjottaisi, Kauppinen sanoo.

Joukkoliikenne pysähtyi täysin

Ensimmäiset kilpailutukset osoittivat pelot aiheellisiksi. Siinä vaiheessa Kauppisella, hänen kollegoillaan ja AKT:llä oli kuitenkin jo taistelusuunnitelma pitkällä.

AKT:n puheenjohtaja pyysi Kauppiselta ehdotuksen työntekijöiden aseman turvaamisesta. Kauppinen luonnosteli esityksen ranskalaisin viivoin: Kilpailutuksen voittaneen yrityksen pitäisi tarjota hävinneestä irtisanottaville töitä. Nämä pitäisi palkata vanhoina työntekijöinä eli niin, että lomat ja palkka säilyvät.

Helmikuun toisena päivänä vuonna 1998 pääkaupunkiseudun kuljettajat aloittivat vaatimuksensa tueksi lakon. Mukana olivat kaikki linja-autonkuljettajat, metronkuljettajat ja raitiovaununkuljettajat. Rikkureita ei juuri ollut, ja joukkoliikenne pysähtyi lähes täydellisesti.

– Se oli luminen päivä, kovat ruuhkat eikä millään muulla kuin junalla päässyt, Kauppinen muistelee.

Ihmiset ymmärsivät viestin

Lakko oli laiton, sillä se järjestettiin työehtosopimuksen ollessa voimassa. Silti se herätti laajaa myötätuntoa.

– Onnistuimme tiivistämään julkisuudessa viestimme niin, että ihmiset ymmärsivät sen. Sanoimme, että kilpailutukset aiheuttavat syyttä suotta työttömyyttä ja että kuljettajat eivät saa välttämättä ikinä täyttä vuosilomaa, Jukka Kauppinen kertoo.

Lakko oli ennennäkemättömän toimiva myös uuden tekniikan ansiosta. Kännykät olivat juuri tulleet.

– Yhteyttä pystyttiin pitämään ihan uudella tavalla, ja porukka pysyi yhtenäisenä.

Työttömyydeltä pelastava sopimus

Viikko liikennekaaosta riitti. Kahdeksantena helmikuuta piirisovittelija Esa Lonka teki ehdotuksen, jossa toteutuivat lähes kaikki kuljettajien vaatimukset. Sopimus hyväksyttiin, kuljettajat palasivat seuraavana päivänä töihin ja ”laiton lakko” oli tuottanut historiallisen tuloksen.

Lonka-sopimus koski aluksi vain pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä, mutta vähitellen se on laajentunut kattamaan linja-autonkuljettajat koko maassa. Sitä sovelletaan myös ympäristöhuoltoon, ja se on toiminut esimerkkinä monella muullakin alalla.

Kun linja-autoyritys nykyisin häviää kilpailutuksen, kuljettajille on automaattisesti tarjolla töitä voittaneessa yrityksessä, samalla palkalla ja samoilla lomilla.

– Sopimus on pelastanut monet työttömyydeltä, Jukka Kauppinen sanoo.