Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Aihe: Edustajakokous

Kaikki alat yhtä tärkeitä

Kai Laaksonen haluaa varmistaa, että valtuustossa jokainen pääsee ääneen.

Teksti Tua Onnela
Kuva Ari Lehtola
Julkaistu

Kai Laaksosen mukaan valtuuston puheenjohtajan paikka on isoin luottamustehtävä, johon tavallinen liiton jäsen voi päästä.

– Se on paras paikka vaikuttaa liiton suuntaan, Laaksonen sanoo.

Niinpä hänestä on tärkeää, että paikalle valittava ihminen on nimenomaan edustamassa kenttää – ja koko kenttää, ei vain omaa sopimusalaansa.

– Haluan olla kaikkien asialla sopimusalasta riippumatta. Meillä on isoja ja pieniä aloja, ja minulle ne ovat kaikki yhtä tärkeitä.

– Valtuuston puheenjohtajan tehtävä on myös huolehtia, että kaikki valtuuston jäsenet pääsevät puhumaan ja esittämään asiansa. Ilmapiirin pitää olla sellainen, että kaikkia kuunnellaan, Laaksonen sanoo.

Työehdot pääasia

Laaksoselle ammattiliiton päätehtävä on työehtosopimusten neuvotteleminen.

– Työehtosopimustoiminta on koko homman perusta. Ammattiliiton tärkein tehtävä on saada jäsenille mahdollisimman hyvät työehdot, ja kaikki muu tukee sitä. Sen takia olemme olemassa.

Laaksonen näkee myös liiton jäsenmäärän ennen kaikkea tästä näkökulmasta: järjestäytymisastetta pitää pystyä nostamaan, jotta sopimusneuvotteluissa on neuvotteluvoimaa. Järjestäytymisaste vaikuttaa myös esimerkiksi siihen, säilyvätkö sopimukset yleissitovina.

Liiton yhteiskunnallisista tavoitteista Laaksonen nostaa esiin teiden kunnon.

– Meidän täytyy vaikuttaa siihen, että jäsenet pystyvät kulkemaan tuolla turvallisissa ja hyvissä olosuhteissa. Maanteiden kunnossapitoon tarvitaan lisää euroja, Laaksonen sanoo.

– Jäsenet tulevat kaikessa edellä – heidän etunsa ja ne olosuhteet, joissa he tekevät töitä. Sen pitää olla kaikessa johtoajatuksena.

Artikkeli on julkaistu lehdessä 4/2022.

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • Gallup: Kohti edustajakokousta

    Julkaistu: |
    Aihe: Edustajakokous
  • ”Tuodaan liitto 2020-luvulle”

    Julkaistu: |
    Aihe: Edustajakokous
  • Aluekokouksissa hyvää keskustelua ja linjauksia henkilövalinnoista

    Julkaistu: |
    Aihe: Edustajakokous