Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Aihe: Satamapäivät

Hallitusohjelma huolettaa ahtaajia

AKT:n Satamapäiviä vietettiin Oulussa syyskuun alussa lonkerokelissä, mutta se ei verkostoitumista hidastanut. Puheenaiheista pinnalla oli odotetusti uusi hallitusohjelma.

85 ahtaajaa Casandra-aluksen kannella. Satamapäivillä tutustuttiin Ouluun maalla ja merellä.

Teksti ja kuvat Kati Valjus
Julkaistu

Casandra-alus kelluu vielä köysissä Oulun Torinrannassa, kun Oulun Satamatyöntekijät ry:tä edustava, Herman Andersson Oy:n ahtaajien pääluottamusmies Pauli Keränen ottaa päälukua satamapäivien laivaretkelle osallistujista.

– Meitä on tänään noin 85. Idea veneretkestä Oulun edustalla syntyi, kun ajattelimme, että olisi kiva, että porukka näkisi myös merellistä Oulua. Väkeä on tullut mukavasti ympäri Suomen, järjestäjä kiittelee.

Edellisenä iltana on saunottu Toppilan saunalla, ja aamulla on tehty linja-autoilla lyhyt satamakierros.

Keräsen viimeiset satamapäivät. Oulun Satamatyöntekijät ry:tä edustava, Herman Andersson Oy:n ahtaajien pääluottamusmies Pauli Keränen vietti viimeisiä Satamapäiviään ennen eläkkeelle siirtymistään.
Harri Matilainen (vas.) halusi ottaa selfien pian eläkkeelle siirtyvän Pauli Keräsen kanssa.
Harri Stenstrand ikuisti Casandra-aluksen irtoamisen Oulun Torinrannan laiturista.

”Lukekaa myös hallitusohjelman rivien välit”

Torinrannan jäädessä taakse Harri Stenstrand ottaa puhelimen kameralla videopätkää. Kotkalainen, Haminassa työskentelevä Stenstrand kokee Satamapäivät mukavaksi tilaisuudeksi.

– Olen ollut varmaan kymmenen vuotta mukana, Stenstrand ehtii kertoa, kun sade kastelee kannen ja porukka pakenee vauhdilla laivan sisätiloihin

Tuoreen lohikeiton tuoksu hiipii nenään, ja siitä nautiskellessa AKT:n satama-asioiden sopimusalavastaava Juha Anttila pitää risteilyn virallisen osuuden, eli lyhyen katsauspuheenvuoron ajankohtaisista asioista.

– Nyt pitää kaikkien olla hereillä. Toivon, että jokainen teistä lukee hallitusohjelman ja miettii, mihin kaikkeen se tulee vaikuttamaan – myös ne rivien välit! Jos tämä kaikki tulee toteutumaan, putoamme takaisin 50-luvulle, ja sieltä on kova homma nousta takaisin. Nyt, jos voitte omissa verkostoissanne vaikuttaa, niin vaikuttakaa! Anttila jyrähtää.

Lounaan aikana pöydissä kiertää Keräselle osoitettu pelipaita, johon kollegat rustaavat nimmarit. Keränen jää eläkkeelle marraskuussa.

– Se on iso määrä tietämystä, mikä katoaa, kun pitkäaikainen luottamusmies jää eläkkeelle, tietää Euroports Rauman ahtaajien pääluottamusmies Ari Juhola.

– 1990-luvun puolestavälistä asti olen kulkenut mukana. Muutama kerta on jäänyt välistä. Tämä on jokasyksyinen perinne.

Itsekin parin vuoden kuluttua eläköityvä Juhola toivoo, että myös nuoret innostuisivat luottamusmiestyöstä.

– Heillä on paljon tietotaitoa ja työvuosia runsaasti jäljellä. Työ muuttuu ja maailma muuttuu. Siinä kyydissä pitää luottamusmiesten pysyä mukana.

Ari Juhola ja Sisko Oksanen nauttivat tunnelmasta ja kohtaamisista. Juholalle Satamapäivät ovat olleet jokasyksyinen perinne jo 1990-luvulta asti.
Juha Anttila sanaili risteilyn virallisen osuuden. Tuleva hallitusohjelma herättää suurta huolta.
Edunvalvontapäällikkö Harri Pasanen seuraa huolestuneena hallituksen toimia, mutta lohduttaa, että muutokset eivät tapahdu hetkessä.

”Menee aikansa, ennen
kuin taustat tutkitaan”

Risteily etenee, sade on tauonnut, mutta keli ei varsinaisesti helli.

– Lonkerokeli, ihailee joku, kun horisonttia tuskin erottaa ja meri ja taivas sulautuvat toisiinsa. Casandran kannella on hyvä meininki, mutta AKT:n edunvalvontapäällikkö Harri Pasasen kommentit ovat ilmapiiriä synkempiä.

– Nyt on harvinaisen synkät ajat. Sokea Reettakin huomaa, kuinka siellä osoitetaan nimenomaan AKT:n suuntaan, Pasanen kommentoi hallitusohjelmaa.

Pasanen muistuttaa, että valtaosa AKT:n jäsenten työpaikoista on alle 50 hengen yrityksiä, joihin hallituksen kaavailema uusi YT-laki tulee osumaan pahimmin: neuvotteluvelvoitteet vähenevät ja lomautukset tulevat entistä nopeammin.

Pasanen arvelee, että pöydälle on tuotu ”helvetisti tavaraa” nyt siksi, että halutaan varmistaa, että ainakin jotkin niistä menisivät myös läpi.

– Aivan varmasti jotain siellä menee läpi. Se, millä aikataululla se tapahtuu, onkin sitten täysin toinen kysymys. Jotkin näistä uudistuksista ovat sellaisia, että ne saattavat olla jopa perustuslain vastaisia. Menee aikansa, ennen kuin nämä taustat tutkitaan. Ei se hetkessä tapahdu, edunvalvontapäällikkö lohduttaa.

”Nyt on viimeinen hetki pitää yhtä”

Tornion Röyttän satamassa Outokumpu Shipping Oy:n ahtaajien pääluottamusmiehenä toimiva Jarmo Pekkarinen poseeraa mielellään Casandran Suomenlipun kyljessä, mutta huolirypyt ovat tämänkin miehen otsalta luettavissa.

– Se, että luottamusmiesten asemaa heikennetään, ei vaikuta kyllä millään tavalla Suomen talouteen, Pekkarinen puuskahtaa.

Pekkarisella itsellään on 15 vuoden kokemus luottamusmiestoiminnasta, ja Satamapäivät ovat hyvä paikka pitää yhteyttä. Monella ahtaajalla – ja Pekkarisella itselläänkin – on vuosien varrella ollut monia kinkkisiä tilanteita, ja kohdatessa kasvokkain niistä voi vaihtaa ajatuksia.

– Tämä syksy on silti poikkeuksellinen. Nyt on viimeinen hetki pitää yhtä.

Pekkarinen haluaa muistuttaa, että ammattiliittojen tehtävä on pitää huolta myös ulkomaalaisten työntekijöiden työehdoista.

– Ei voida tuoda halpatyövoimaa.

Neljän tunnin risteilyn päättyessä taivas repeää jälleen. Satamapäivät päättyivät illalliseen, jonka alkajaisiksi myös puheenjohtaja Ismo Kokko kertoi omat terveisensä liitosta.

Torniolaiselle Jarmo Pekkariselle Satamapäivät ovat ennen kaikkea mukava verkostoitumisen paikka.