Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Iida Hyttinen ja Niko Sormunen katsovat, että vain lähtemällä mukaan liiton toimintaan voi vaikuttaa asioihin. Heidän motivaationsa on korkealla, sillä nuorten ääntä pitää saada enemmän kuulumaan.
Aihe: AKT NUORET

AKT:n nuorisovastaavat haluavat vaikuttaa

AKT:n nuorisovastaavien kokoontuminen Kuopiossa toukokuun alussa tarjosi aktiiviselle osallistujajoukolle mehevän kattauksen ajankohtaista asiaa. Eri puolilta Suomea saapuneet nuoret kyselivät ja imivät tietoa.

Teksti ja kuvat Anna-Liisa Pekkarinen
Julkaistu

On hauska nähdä ikämiesten ilmeet, kun tällainen pieni nainen kaartaa työmaalle raskaalla betoniautolla! Ei ison auton käsittely loppujen lopuksi niin vaikeaa ole, betoniautonkuljettaja Ida Hyttinen, vähättelee.

Vakuuttavaa yhteisöllisyyttä

Hyttisestä tuli AKT:n jäsen jo opiskeluaikoina, kun liiton edustaja kävi koululla.

– Pidän AKT:n toiminnasta ja koen, että jäsenyys turvaa minua työelämässä. Jos konflikteja tulee, liitto auttaa ja taistelee puolestani, sovitusta kun ei aina haluta pitää kiinni.

Nuorisovastaavien tapaaminen alkoi toisiinsa tutustumalla ”ihmisbingon” avulla, eli montako samaa ominaisuutta tai piirrettä sait kaverisi kanssa. Kodikas porina täytti koulutustilan välittömästi.

Sormusen mukaan lähes kaikki ahtaajat kuuluvat liittoon, siksi se tuntui jo ensimmäisestä työpäivästä lähtien luontevalta hänestäkin, olla osa yhtenäistä porukkaa.

– Liittoon kuulumisen ansiosta tulee kohdelluksi oikeudenmukaisesti.
Hän kertoo, että yhteisöllisyys on vakuuttavaa: Kun AKT-läiset olivat lakossa, ei siinä firmojen tunnuksia katsottu, vaan kaikki olivat liiton asialla.

Some käyttöön viestinnässä

Hyttinen ja Sormunen ovat molemmat AKT:n nuorisovaliokunnan jäseniä, ja Sormunen on hiljattain valittu ammattiosastonsa nuorisojaoston nuorisovastaavaksi.

Hän ei ole vielä ehtinyt saada tuntumaa varsinaiseen työskentelyyn, mutta tehtävä on mieluisa haaste.

– Tykkään toimia AKT:ssa. Liiton hommissa pyörii mukavaa porukkaa, sanoo Iida Hyttinen.

Molemmat odottavat pystyvänsä oikeasti vaikuttamaan liiton asioihin.

– Toimintaan pitää saada nuoria mukaan, jotta heidän äänensä kuuluu. Eivät nuoret innostu, jos toimijat ovat pelkästään vanhoja miehiä, Hyttinen toteaa.

Saisiko nuorten tietoisuutta lisättyä satsaamalla some-kanaviin, he aprikoivat.

– Facebookia ei käytä enää kukaan, eivät ainakaan 17–18 -vuotiaat amikset. Pitää tehdä tarttuvia videoita Instagramiin ja Tik-Tokiin, tai jalkautua koulujen tapahtumiin. Jos katsoja on videon swaipannut tarjonnan ylenpalttisuuden vuoksi, saattaa sama tieto koululle tuotuna kiinnostaakin, koulussa kun fokus on työhön sijoittumisessa.

Radiomainoksien voimaan he myös luottavat.

– Töissä kaikki kuuntelevat radiota päivät pitkät. Toistuvat mainokset jäävät varmasti mieleen.

Ilman liittoa vaikea pärjätä

Nuorisovastaavien mielestä liittoon kannattaa liittyä, sillä työelämässä voi tulla vastaan monenlaista. Silloin liitto hoitaa asian. – Jos et liity, et ehkä välittömästi häviä mitään, mutta pidemmän päälle saatat hävitä, jos et esimerkiksi tiedä kaikkea työehdoista.

Nuorisovastaavina he kokevat olevansa ydinporukassa, jossa pääsevät suunnittelemaan nuoriso-osaston toimintaa ja vaikuttamaan liiton toimintaan. – Liittoon kuuluessaan pääsee palvelujen piiriin, mutta jos lisäksi haluaa nuorena jäsenenä vaikuttaa asioihin, tämä on oikea paikka!

Artikkeli on julkaistu lehdessä 4/2023.