Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
AKT:n Kuopion osaston tuore puheenjohtaja Hannu Turunen (oikealla) ja osastoa kaksi vuosikymmentä johtanut Kauko Lipponen vakuuttavat osaston ovien olevan avoinna uusille ajatuksille ja jäsenille.
Aihe: AKT:n Kuopion osasto

AKT:n Kuopion osaston uusi puheenjohtaja korostaa ammattiosaston roolia työelämäneuvonnassa ja paikallisena vaikuttajana

– Tarkoitus on keskustella kaupungin edustajien kanssa paikallisliikenteen ongelmista, sanoo puheenjohtaja Hannu Turunen.

Teksti ja kuva Arto Jokela
Julkaistu

Kaksi vuosikymmentä AKT:n Kuopion osastoa johtanut Kauko Lipponen luovutti osaston syyskokouksessa puheenjohtajuuden Hannu Turuselle. Pitkän puheenjohtajakauden jälkeen Lipponen sanoo, että olo on helpottunut, joskin samalla haikea.

Lipponen on osaston puheenjohtajan tehtävien lisäksi toiminut muun muassa AKT:n hallituksessa vuodet 2002−2010 ja 2014−1018 ja Pohjolan Liikenteen pääluottamusmiehenä neljän kauden ajan vuodet 2010−2018. Hän on edelleen Pohjolan Liikenteen Kuopion alueen luottamusmies. Lipposen puheenjohtajakaudella panostettiin muun muassa osaston kesäpaikkaan Hirvelään, jonne valmistui uusi päärakennus vuonna 2005.

Jos joku lienee selvää epävarmassa maailmassa niin se, että Lipponen ei ryhdy ”vanhaksi jääräksi”, joka taustalla koettaa ohjata osaston toimintaa.

− Kun itse aloitin puheenjohtajana, niin tällaisia jääriä oli. Se oli silloin joskus vähän vaikeaa.

Lipponen on sitä mieltä, että jokainen sukupolvi hakee omat tapansa toimia.

Isot haasteet

Ihan untuvikko ei osaston uusi puheenjohtajakaan ole. Ikää on 57 vuotta ja kokemusta muun muassa toimikunnan jäsenyydestä ja Pohjolan Liikenteen varaluottamusmiehen pestistä.

Suurimpana haasteena puheenjohtajana hän kokee jäsenkehityksen. Osaston jäsenmäärä on viimeisen kymmenen vuoden aikana laskenut ja maksavien jäsenten osuus vähentynyt. Erityisen huolissaan hän on rahtipuolella tapahtuneesta kehityksestä.

− Aikomukseni on panostaa etenkin kuorma-autopuolelle. Linja-autopuolella asiat ovat suhteellisen hyvin.

Kuopion alueella toimii muutama isompi rahtipuolen yritys, kuten Schenker, Kantola-Koramo, Posti Kuljetus ja Weeman. Turusen suunnitelmissa on tiivistää aluksi osaston yhteistyötä näiden luottamusmiesten kanssa ja saada sitä kautta vauhtia jäsenhankintaan

− Parhaat jäsenhankkijat ovat työpaikoilla toimivat aktiivit, sanoo Turunen.

Turusen suunnitelmissa on järjestää osaston puitteissa myös tapahtumia kuorma-autopuolella työskenteleville.

Tärkeä rooli

Sekä Turunen että Lipponen uskovat, että paikallista ammattiosastotoimintaa tarvitaan. Osastolla on tärkeä rooli paikallisena AKT:n jäsenten yhteistyöelimenä, työelämään liittyvässä jäsenten neuvonnassa, paikallisena vaikuttajana ja vapaa-ajan toiminnan järjestäjänä. Kuopion osastolla on esimerkiksi oman kesäpaikan lisäksi sählyvuoro sunnuntaisin.

Jäsenhankinnan ohella toinen isompi hanke on vaikuttaa Kuopion kaupunkiin joukkoliikenteeseen liittyvissä asioissa. Sitä viriteltiin jo ennen koronaa, mutta nyt se on noussut taas esille.

− Tarkoitus on keskustella kaupungin edustajien kanssa paikallisliikenteen ongelmista, kuten kilpailutuksesta, taukopaikoista ja katujen kunnossapidosta. Tavoite on saada kuulumaan linja-autonkuljettajien ääni, sanoo Turunen.

Osaston tavoitteena on Turusen mukaan esimerkiksi saada joukkoliikenteen kilpailutuksesta pois ns. epäterveet yritykset ja kaupunki vastaamaan kuljettajien taukopaikoista. Nyt taukopaikat ovat liikennöitsijöiden vastuulla.

Artikkeli on julkaistu lehdessä 3/2022.

Sinua voisi kiinnostaa myös

  • AKT:n kesäpäiville odotetaan noin 1500 kävijää

    Julkaistu: |
    Aihe: Kesäpäivät
  • Osastoon kuulumalla palkka parani

    Julkaistu: |
    Aihe: Ammattiosastot
  • Kemin osasto vietti 70-vuotispäiviä

    Julkaistu: |
    Aihe: Ammattiosastot