Suomen talouden kehityshistoria on kertakaikkisen hieno ja vertaansa vailla oleva menestystarina, monesta eri näkökulmasta katsottuna. Pieniväkisen kansakunnan nousu yhdeksi maailman kehittyneimmistä maista useilla eri mittareilla vertaillen on ainutlaatuinen. Maamme nousu rikkaiden ja kehittyneiden länsimaiden joukkoon on edellyttänyt uskoa yhteiseen päämäärään sekä myös raskasta työtä ja uhrauksia sen eteen.

Sotien jälkeinen jälleenrakennus ja teollistuminen perustuivat työntekijöiden sitkeyteen ja osaamiseen. Suomi nousi köyhästä maatalousmaasta yhdeksi maailman koulutetuimmaksi kansaksi, joka on väkilukuaan vahvempi henkisesti ja taloudellisesti. Pärjäämisemme tosiasiallinen voima piilee luottamuksessa ja tasa-arvossa. Olemme voineet luottaa toisiimme ja lähteä siitä, että sovitut asiat pidetään. Tasa-arvo on merkinnyt yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta sekä kattavaa oppivelvollisuutta taustaan ja sukupuoleen katsomatta. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion keskeistä ideaa noudattaen kaikille suodaan yhtäläiset mahdollisuudet.

Luottamus ja tasa-arvo ovat kansakunnan arvokkainta pääomavarantoa, jota ei voi mitata rahassa eikä käskyttämällä tuottaa ylhäältäpäin. Luottamus ansaitaan ja tasa-arvo turvataan perustuslaissa. Nämä perusarvot ylläpitävät myös onnellisuutta ja sen myötä kasvattaa työn tuottavuutta.

Pienenä avoimena kansantaloutena joudumme kuitenkin jatkuvasti alttiiksi globaaleille tapahtumille ja kriiseille. Lyhyessä ajassa olemme käyneet läpi koronan aiheuttaman taantuman, nopean hintatason nousun, korkojen nousun negatiivisesta monta prosenttiyksikköä ylemmäs ja vieläpä sodan aiheuttamat turvallisuuden uhat sekä geo- ja kauppapolitiikan kiristyneet rajoitukset. Mitkään näistä shokeista ei ole ollut omista tekemisistämme johtuvaa, mutta silti näihin reagoinnin on tapahduttava omien päätöstemme ja voimavarojemme kautta.

Yllättävien kriisien lisäksi meidän on varauduttava hitaammin saapuvien megatrendien tuottamiin muutoksiin perusrakenteissamme. Vaikka megatrendejä vastaan ei voi taistella, niihin voi ja pitää varautua, sillä ne ovat olleet tiedossamme. Olemme jo joutuneet sopeutumaan tiettyihin suuriin murroksiin, kuten väestön vanhenemiseen, kaupungistumiseen ja alueelliseen eriytymiseen, globalisaatioon, ilmastonmuutokseen ja luontokatoon sekä teknologisiin murroksiin. Näiden vähitellen saapuvien mullistusten kautta myös elinkeinorakenne, talous ja työ tulevat olemaan alati murroksessa.

Tuntuu siltä, että asiat monimutkaistuvat ja yhtenäisyytemme kansakuntana rakoilee. Työelämään astuvat sukupolvet eivät enää välttämättä jaa yhteisiä arvoja ja päämäärää, eivätkä siten löydä samaa sisukkuutta yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi kuten hyvinvointivaltion rakentajasukupolvet. Kehitys on kulkenut kohti individualismia yhteisöllisyyden kustannuksella.

Vaikka some ja media hehkuttavat menestyviä superyksilöitä, on menestyksen takana usein koko joukko ihmisiä, jotka tehneet työtä taustalla. Yksilöiden nostaminen ja ylistäminen polarisoi ja etäännyttää muut tähtikultin sädekehästä.

Jokainen sukupolvi etsii kuitenkin työstään samoja asioita: toimeentuloa, merkitystä ja arvostusta. Vaikka teknologia muuttaa työtehtäviä, työn sosiaalinen ulottuvuus säilyy. Ihminen haluaa kokea olevansa osa jotakin suurempaa, haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi, ja haluaa jättää jäljen ympäröivään yhteisöönsä.

Tulevaisuuden työ ei ole enää fyysistä ponnistelua tehtaissa tai peltojen raivaamista, vaan digitaalista osaamista, luovuutta ja kykyä soveltaa tietoa. Silti työn ydin säilyy, sen kautta rakennetaan luottamusta, yhteisöllisyyttä hyvinvointia. Jos nämä arvot katoavat, katoaa myös työn merkitys.

Luottamus ja tasa-arvo eivät ole vain historian saavutuksia, vaan tulevaisuuden elinehto!