Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan on kohta kulunut vuosi, eikä sodalla valitettavasti näy loppua. Olin tammikuussa mukana solidaarisuusmatkalla Ukrainassa. Tapasimme paikallisia liittoja ja keskustelimme siitä, kuinka voisimme parhaiten tukea heitä. European Transport Workers’ Federation ETF:n ja globaalin International Transport Workers’ Federation ITF:n yhteinen tukirahasto kerää rahaa ukrainalaisten kollegoidemme auttamiseksi. Rahaston varoin Ukrainaan onkin toimitettu ruokaa, hygieniatarvikkeita, varavirtalähteitä ja muita liittojen toivomia apuvälineitä. Rahaston avulla on myös järjestetty evakuointeja sota-alueilta ja muun muassa ukrainalaisten merimiesten mahdollisuus jatkokoulutukseen Liettuassa. Apua on siis annettu, mutta sen tarve on jatkuvaa. Jos pystyt, auta esimerkiksi tätä kautta.

Olimme Ukrainan turvallisimmassa osassa ja meistä pidettiin koko vierailun ajan hyvää huolta. Paikalliset kollegat halusivat sodan kauheuksien lisäksi kertoa myös kaikesta siitä, mitä he maassaan rakastavat. Tunnelma illallispöydässä oli jatkuvista sähkökatkoista riippumatta enimmäkseen kepeä. Silti matka oli monin tavoin raskas. Videot evakuointijunista toivat elävästi mieleen mummoni tarinat Karjalan evakkojunista. Mummoni lähti kodistaan Karjalan Vuoksenrannassa kesäkuussa 1944 kantaen mukanaan kahden viikon ikäistä äitiäni. Tuntuu käsittämättömän surulliselta, että Euroopassa on käynnissä sota, jossa samat surulliset tarinat toistuvat. Eikö meidän pitänyt jo olla parempia? Eikö mitään ole opittu?

Sodan lisäksi Eurooppaa ravisuttavat monenlaiset levottomuudet, lakot ja mielenosoitukset. Ranskassa miljoonat ihmiset ovat kaduilla vastustaakseen eläkeuudistusta ja yksityistämisiä. Iso-Britanniassa on käynnissä suurin lakkoaalto sitten 1970-luvun yleislakkojen, ja massiivisia lakkoja on luvassa lähiviikolle myös Espanjassa, Hollannissa, Kreikassa, Unkarissa, Saksassa, Italiassa, Portugalissa – ja Suomessa. Työntekijöiden tyytymättömyys ei ole sattumaa, eikä sitä pidä ohittaa kevyesti. Ihmiset ovat huolissaan toimeentulostaan ja kyvystään selvitä hurjasti kohonneista elinkustannuksista.

Eurooppalaiset työntekijät eivät tule hyväksymään sitä, että pieni ihmisryhmä hyötyy kriisiajoista ja käärii voitot omiin taskuihinsa. Kun samalla suuri osa kansasta laskee pennejä ruokakaupassa. Ukrainan sota täytyy saada loppumaan. Ja tilanne Euroopassa pitää pystyä rauhoittamaan oikeudenmukaisilla palkkaratkaisuilla ja yhteispelillä. Muuten ei levottomille ajoille näy loppua.