Uutiset työperäisestä hyväksikäytöstä osuivat suomalaisten tunteisiin. Herättäjänä oli Paavo Teittisen kirja ”Pitkä vuoro – Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen”.

Tunne oli yhteinen. Me suomalaiset emme voi kohdella ihmisiä, esimerkiksi ukrainalaisia pakolaisia, näin huonosti. Ei täällä meillä. Suomessa kuuluu noudattaa suomalaisia työehtoja.

Palkka pitää maksaa ja ihmisiä kohdella hyvin. Keinojen etsimiseen tarvitaan yhteispeliä.

SAK ja sen liitot nostivat yhdeksi ratkaisuksi alipalkkauksen kriminalisoinnin. Toisin kuin väitetään, sen toteuttaminen ei vaadi minimipalkkalakia. EU:n tasolla on lähdetty siitä, että minimipalkkalakia ei tarvita niissä maissa, joissa työehtosopimusjärjestelmä on riittävän kattava. Työehtosopimukset ovat näin hyvä noja suomalaisen palkkatason määrittelyyn.

Elinkeinoelämän Keskusliitto ehätti kommentoimaan, että nykyinen lainsäädäntö on palkkakysymyksissä riittävä. Mutta onko se?

Mikäli työnantaja maksaa työntekijälleen liian vähän, jättää esimerkiksi ylityöt ja lisät maksamatta tai ei ylipäätään maksa työehtosopimuksen mukaista tuntipalkkaa, mikä on suurin rangaistus? Vastaus tähän yllättää monet. Suurin rangaistus on, että palkka pitää maksaa. Minkäänlaisia sakkoja ei työnantajalle tule. Luit aivan oikein. Kiinnijäämisen riski on olematon.

Jokainen, jolla on ajokortti, tietää sakkorangaistuksen kannustavan vaikutuksen. Miksi maksamme pysäköintimaksuja tai ylipäätään pysäköimme vain pysäköintialueille? Miksi ajamme nopeusrajoitusten mukaan? Syynä ovat kiinnijäämisen riski ja sakot.

Ihminen on mukavuudenhaluinen, näin on myös työnantaja. Ja myös työnantaja voi tarvita rapsut, jotta voi tehdä asiat oikein.

Myöskään ammattiliitot eivät halua, että jokaisesta risahduksesta istutaan erikseen käräjillä. Selkeitä sanktioita kuitenkin tarvitaan. Leikkausten sijaan tarvitaan lisää viranomaisresursseja työelämän valvontaan niin poliisille, verottajalle kuin aluehallintoviranomaisille. Työelämässä pitää toimia puhtain paperein.

Ammattiliitot ovat nyt avainpelaajan paikalla viranomaisten rinnalla. Liitoissa päästään näkemään, mitä työpaikoilla tapahtuu ja mitä työntekijöille kuuluu. Ammattiliittojen kanneoikeus antaisi mahdollisuuden siihen, että liitto voisi myös toimia työntekijöiden puolesta tehokkaammin.

Suurin uhka on nyt, että mitään ei tehdä. Työmarkkinoiden kahtiajako syvenee. Teittisen sanoin ”moderni orjuus” saa hiljaisen hyväksynnän. Kyseessä eivät ole vain maahanmuuttajat vaan tavalliset suomalaiset, erityisesti nuoret työntekijät, jotka eivät töitä aloittaessaan aina edes uskalla kysyä palkoista mitään. Ammattiliittojen jäsenenä työntekijä, niin nuori kuin vanha, on joka tapauksessa paremmassa turvassa työmarkkinoilla.