Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Aihe: Maailmalta

NTF:n kongressi toukokuussa Helsingissä

Julkaistu

Minulle oli suuri ilo ja kunnia kutsua pohjoismaisten kuljetusliittojen edustajat ja iso joukko kansainvälisiä vieraita kongressiimme 23.–24. toukokuuta Helsinkiin. Kun edellinen NTF:n kongressi järjestettiin viisi vuotta sitten Tanskassa, olin aloittanut pääsihteerinä vain pari kuukautta ennen kongressia. Hyvin siitäkin selvittiin, mutta nyt innostus on ollut osaltani aivan eri tasolla. Olen saanut olla suunnittelemassa ohjelman alusta asti, ja kongressipaikkana Helsinki!

Kongressimme on ylin päättävä elin, jolla on useita sääntömääräisiä tehtäviä. Myös puheenjohtaja ja hallitus valitaan kongressissa. Sääntömääräiset tehtävät ovat tärkeitä, ja niille varataan niille kuuluva aika. Kahteen päivään mahtuu kuitenkin paljon muutakin. Tavoitteemme kongressille oli jo ennakkoon, että kaikki osallistujat lähtevät kotimatkalle ajatellen, että saivat päivistä uusia ideoita ja kontakteja. Että Helsinkiin kaikista muista työkiireistä huolimatta kannatti tulla.

Työelämä on jatkuvassa muutoksessa, ja kongressimme teema on kuljetusten tulevaisuus. Kristallipalloa ei ole, eikä minulla ainakaan ole kykyä ennustaa teknologian kehitystä. Kuka meistä arvasi viisi vuotta sitten, että tavarat toimitettaisiin kotiovelle ja työvuorot jaettaisiin yhä kasvavalle joukolle erilaisilla puhelimen applikaatioilla? Puhumattakaan siitä, että tekoälyn kanssa voi käydä järkevähköjä keskusteluja. Muutos pakottaa meidätkin etsimään uusia toimintatapoja. Sen sijaan, että kirjaisimme ylös tiukkoja julkilausumia tai yhteispohjoismaisia kantoja yksittäisiin tilanteisiin, tulemme yhdessä pohtimaan sitä, miten voimme toimia parhaiten yhdessä jatkuvan muutoksen keskellä.

Kansainvälisen yhteistyön ei tarvitse olla hankalaa ja byrokraattista. Kun töissä tulee vastaan kysymys, on pohjoismainen yhteistyö parhaimmillaan lyhyt puhelu kollegalle naapurimaahan. Kun pidämme yhteyden avoinna, eivät työnantajatkaan voi peluuttaa meitä toisiamme vastaan. Mutkaton yhteistyö edellyttää keskinäistä luottamusta, jota syntyy vain keskustelemalla ja tapaamalla. Selvisimme pandemian yli vuosien aikana luotujen yhteyksien turvin, mutta emme voi pitää yhteyttä itsestäänselvyytenä. Yhteyksien luominen ja ylläpitäminen onkin yksi kongressimme päätavoitteita. Olemme muun muassa jakaneet kokousedustajille etukäteen valitut paikat pieniin pöytiin. Osaa saliin tulijoista tämä ei ehkä ilahduta, mutta pienen alkukankeuden jälkeen pääsemme varmasti hyvin vauhtiin.

Kongressi kokoaa paikalle 180 osallistujaa, joista reilut kymmenen tulee AKT:sta. Olen tavannut kaikki AKT:n kongressiedustajat aikaisemminkin, ja jo ennalta oli tiedossa heidän aktiivinen panoksensa päätöksentekoon ja keskusteluihin.