Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Aihe: Pääkirjoitus

Kuljetusalan ammattilaisen työ on arvokasta

Julkaistu

Arto Jokela

päätoimittaja/chefredaktör

arto.jokela@akt.fi

Korona-aikana esille on noussut yhteiskunnan toimivuuden turvaaminen. Erityisesti on puhuttu terveydenhuollon kestokyvystä. Sen lisäksi mm. lasten koulunkäynti ja nuorten opiskelu on ollut paljon esillä. Hyvä näin.

Samalla on unohdettu kuitenkin moni muu yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittinen ala. Vai montako kertaa mediassa otsikoihin on nostettu kuljetusala tai jaettu sympatiaa kovassa paineessa työskenteleville kuljettajille? Puhumattakaan, että päättäjät olisivat esittäneet alalle bonuksia tai ratkaisuja kuljettajapulaan esimerkiksi palkkausta tai työssä jaksamista parantamalla.

Mitä tapahtuu, jos esimerkiksi laiva- tai lentoliikenne pysähtyvät, satamissa tavara ei kulje tai tavara- ja henkilöliikenteeseen ei löydy riittävästi ammattikuljettajia? Silloin sairaaloissa ollaan nopeasti tilanteessa, missä hoitohenkilökunnan lisäksi pulaa on lääkkeistä. Myös lasten koulumatkat käyvät vaikeiksi. Lisää esimerkkejä kuljetusten tärkeydestä löytyy vaikkapa lähikaupan ruokahyllystä, huoltoasemilta, postista tai ulkomaankaupasta.

Median valintoja tärkeistä aloista voi selittää alan keskiluokkaisuus, päällikkötoimittajien asenteet ja päättäjien puheiden painotukset. Tämä näkyy mm. opiskeluun liittyvässä uutisoinnissa. Korkeakouluopiskelijoiden yksinäisyydestä, verkon kautta tapahtuvan opiskelun haasteista ja mielenterveysongelmista on puhuttu paljon. Vähissä sen sijaan ovat jutut ja puheenvuorot koronan tai etäopiskelun vaikutuksista ammattiin opiskelevan oppimiseen, jaksamiseen tai mielenterveyteen liittyvistä ongelmista.

Voihan Keitele. AKT tuki Teollisuusliittoa saartamalla Keitele Groupin, jotta yhtiö suostuisi neuvottelemaan ammattiliiton kanssa työehtosopimuksesta. AKT pysäytti satamat vuorokaudeksi, koska saartoa yritettiin rikkurivoimin purkaa. Tämän seurauksena media täyttyi työnantajapuolen äkäisistä kommenteista, jossa vaadittiin mm. lakko-oikeuden rajoittamista ja verrattiin AKT:n toimintaa mafiaan ja Lapuan liikkeeseen.

Se näissä jutuissa jäi vaille huomiota, että juurisyy AKT:n toimiin löytyy työnantajien omista riveistä. Tässä tapauksessa yhden yhtiön haluttomuudesta neuvotella. Toivottavasti typeryys ei tästä enää kasva.

---

Transportbranschens arbete är värdefullt

Under coronatiden har säkrandet av samhällets funktioner kommit på tapeten. Särskilt har hälso- och sjukvårdens hållbarhet diskuterats. Förutom den har barnens skolgång och ungdomars studier varit framme. Bra så.

Samtidigt har man glömt många andra områden som är avgörande för samhällets funktion. Eller hur många gånger har transportbranschen kommit i rubrikerna eller man delat sympati i median med förare som arbetar under hård press? För att inte tala om att beslutsfattarna skulle ha föreslagit branschen bonusar eller lösningar på förarbristen, till exempel genom att förbättra lönen eller trivseln på arbetet.

Vad händer om till exempel sjöfarten eller flygtrafiken upphör, transport av varorna stannar i hamnarna och det inte finns tillräckligt med yrkesförare för transport av gods och passagerare? Då är man snabbt i en situation där sjukhusen förutom personalbristen även har brist på mediciner. Också barnens skolresor blir svåra. Fler exempel på transporternas betydelse finns i till exempel närbutikshyllan, bensinstationerna, posten eller utrikeshandeln.

Mediernas val av viktiga branscher kan förklaras med att mediebranschen är medelklass, med chefredaktörernas attityder och betoning på det som beslutsfattarna framför. Detta ser man t.ex. i studierelaterade nyheter. Det har pratats mycket om universitetsstudenters ensamhet, utmaningen med nätstudier och psykiska problem. Knappa är däremot notiserna och debatten om coronats eller nätstudiernas påverkan i yrkesstuderandes inlärning, orkande och mental hälsa.

Äsch då, Keitele. AKT stödde Industrifacket genom att blockera Keitele Group, för att företaget skulle gå med på att förhandla om ett kollektivavtal med facket. AKT stoppade hamnarna för 24 timmar på grund av försök att häva blockaden med strejkbrytare. Efter det fylldes median med irriterade kommentarer från arbetsgivaren som efterlyste bl.a. begränsningar av strejkrätten och jämförde AKT:s verksamhet med maffian och Lapporörelsen.

Det man blundar för i dessa fall, är att grundorsaken till AKT:s åtgärder ligger i arbetsgivarna själva. I detta fall i företagets ovilja att förhandla. Hoppas dumheten inte växer mera från detta.