Pitkään jatkuneet AKT:n työehtosopimusneuvottelut ovat tätä kirjoitettaessa jo loppusuoralla. Kaksi sopimusalaa on vielä auki, joiden uskon myös menevän maaliin, ennemmin tai myöhemmin. Toivottavasti jo kirjoituksen julkaisuhetkellä. Meidän suurin saavutuksemme tällä kierroksella ovat selvästi kattavat palkankorotukset kaikille.

AKT:n sopimusaloilla työskentelee karkeasti ottaen noin 50 000 työntekijää. Tekemillämme sopimuksilla on siis valtava taloudellinen arvo. Tilastokeskuksen palkkarakennetilaston mukaan kuljetusalan työntekijöiden keskipalkka on pyöreästi 3200 euroa kuukaudessa. Siis varsin hyvä ja objektiivinen lähtökohta tähän laskentaan.

AKT:n neuvottelemat uudet sopimuskorotukset nostavat palkkoja 7,8 %, mikäli viimeinenkin optiovuosi toteutuu. Se tekee yhteensä kolmessa vuodessa keskimäärin reilut 5250€ enemmän työntekijää kohden, kun korotusajankohdat otetaan huomioon. Kaikki korotukset eivät toki tule heti kauden alussa.

Seuraavaan neuvottelukierrokseen lähdetään kuitenkin jokaisen kohdalla selvästi korkeammalta tasolta, koska me olemme neuvotelleet jäsenillemme vain yleiskorotuksia, jotka tulevat kaikille.

Kun kaiken edellä mainitun laskee yhteen, on kuljetusalan työntekijöillä 262 000 000 erittäin hyvää syytä järjestäytyä ammattiliittoon, AKT:hen. Sen verran sopimuksilla siirtyy rahaa työnantajilta työntekijöille. Työehtosopimusten ansiosta. Ja se puolestaan on ainoastaan vahvan ammattiliiton, meidän jäsentemme, ansiota. Kaikille yhteensä, eikä ketään jätetä yksin.

Suomalaisessa järjestelmässä työehtosopimuksilla on mahdollisuus ulottaa palkankorotukset koskemaan kaikkia alan työntekijöitä. Tämä on yleissitovuuden ansiota – jos siis alalla sellainen sopimus löytyy ja järjestäytyminen on riittävää. Meillä AKT:ssä valtaosa sopimuksista on yleissitovia.

Voidaan siis sanoa, että AKT tuo hyvää jokaiselle alojemme työntekijälle, riippumatta siitä kuuluuko hän liittoon vai ei. Myös heille, jotka eivät jostain syystä halua liittoon kuulua.

Valitettavasti vain yhä enemmän varsinkin sosiaalisessa mediassa näkee kommentointia, jonka mukaan ei ole väliä, kuulunko minä liittoon vai en. Liittohan tekee joka tapauksessa sen mitä tekee ja työnantajakin vielä palkitsee juuri minut, koska kuulun työpaikkani parhaaseen A-ryhmään. Varmaa on se, että jos jokainen ajattelee toimivansa yksin, vain muutamat pärjäävät. Osa jää kokonaan ilman.

Suomalaisten ammatillinen järjestäytyminen on viimeisen 20 vuoden aikana pudonnut merkittävästi, eikä ole lainkaan kirkossa kuulutettua, että liitot pystyvät tekemään tulevaisuudessakin sen, mitä ovat aina tehneet: neuvotelleet työntekijöille etuja ja hyvinvointia. Mikäli välinpitämättömyys ja tietämättömyys liittoon kuulumisen tärkeydestä vielä kovin leviää, ei meillä enää ole työehtosopimuksia lainkaan, ja niiden takaisin saaminen on erittäin vaikeaa, jollei mahdotonta.

Vielä tähän saakka pohjoismaisia sopimusmalleja on pidetty Euroopassakin kaikkein edistyksellisimpinä. Edellinen komissio haki vähimmäispalkkadirektiivinkin mallia nimenomaan suomalaisesta järjestelmästä, jossa liitot neuvottelevat ja yleissitovuus ulottaa sen kaikille työntekijöille. Toki sillä edellytyksellä, että järjestäytyminen on kunnossa puolin ja toisin.

Suomea on pidetty sopimisen edelläkävijämaana, mutta se maine horjuu jo pahasti. Joten lopuksi kysyn: onko meillä tulevaisuudessa todella varaa jättää yli 260 miljoonaa euroa sopimatta?