Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Aihe: Kulttuurivinkki

Uutta Palmua vanhaa kunnioittaen

Teksti Arto Jokela
Julkaistu

Tampereen Komediateatterissa on kevään ajan pyörinyt Mika Waltarin keskeneräiseen käsikirjoitukseen pohjatutuva Lepää rauhassa komisario Palmu. Näytelmä kumartaa syvään alkuperäisesille Palmu-elokuville, ja mikäs siinä. Vanhat Palmut ovat monen mielestä parasta, mitä suomalainen filmiteollisuus on saanut aikaiseksi.

Vanhojen Palmu-elokuvien ystävälle esitys oli silkkaa nautintoa. Toki hetken kesti ennen kuin tottui siihen, etteivät lavalla olleet Jopi Rinne, Matti Ranin ja Leo Jokela. Roolitus oli kuitenkin onnistunut ja kolmikko Risto Korhonen, Miika Nuojua ja Mikko Vaismaa teki hyvää työtä.

Näytelmän esitykset jatkuvat syksyllä.

Mika Waltari – Joel Elstelä: Lepää rauhassa komisario Palmu, ohjaus Panu Raipia, Tampereen Komediateatteri.

Artikkeli on julkaistu lehdessä 4/2022.