Viipurin veräjänvartijana toiminut Uuraan satama merkitsi saaristolaisille ja muualta tulleelle työvoimalle varmaa työpaikkaa ja hyvää ansiota lastausaikana. Liikenneolojen kehittyessä oli jokaiseen satamaan ilmestynyt ahtausyrittäjiä. Viipurilaisten esimerkkiä seuraten perustivat myös Uuraan miehet oman yhdistyksensä, jonka pyrkimyksenä oli saada lastaustyöt yksinoikeudekseen. Ennen pitkää ilmaantui satamaan uuraalaisille ylivoimainen kilpailija, Federation Stevedore C:o. Kun uudelle työnantajalle ei voitu mitään, kohdistui tämä karsaus ensikädessä sen työläisiin. Yhtiö osti vanhan turkulaisen parkkilaiva Hoppet’in ja muutti sen uivaksi asuntolaksi. “Orjalaiva” seisoi Tapolanlahdella kesät 1909–1914, kunnes ensimmäinen maailmansota lopetti laivaliikenteen.

Työläiset luottivat suoraan toimintaan

Sota oli pysäyttänyt laivaukset Uuraassa. 1920-luvulle tultaessa kuljetusalan ammattijärjestö ja liitot eivät kyenneet päättämään työtaistelutoimista Uuraassa. Työläiset luottivat suoraan toimintaan ja käynnistivät lakkoja ohi järjestöjen. Koko maailmassa ei ole yhtään Uuraan veroista satamaa tai lastauspaikkaa, jossa ei olisi maan kuljetustyöläisten liittoon kuuluvaa ammattiosastoa, kirjoitti Kuljetustyöläinen vuonna 1926. Lautatarhatyöntekijät ryhtyivät Uuraassa lakkoon 21. toukokuuta 1920 vaatien korkeampaa palkkaa mutta vastustaja oli kovempi; lakonmurtajajoukko eli Pihkalan kaarti mursi lakon nopeasti.

1920-luvulla ongelmat kärjistyivät Uuraassa. Palkat olivat niin huonot, etteivät pätevät lastaajat tulleet enää niillä ehdoilla töihin. Koko maata käsittävä satamalakko puhkesi 2. kesäkuuta 1928. Uuraassa lautatarhatyöläiset liittyivät satamatyöläisiin. Muualla maassa lakko koski vain satamatyöläisiä. Keväällä 1929 lakkolaiset julistivat lakon päättyneeksi.

Vuoro- eli löysityöt

Vuoro- eli löysityöt olivat pulavuosien keksintö, ja niihin uuraalaiset ahtausliikkeet siirtyivät vuonna 1931. Laivanlastaus nopeutui ja halpeni. Työntekijöiden asemaa heikensi paikkakunnan suurimpiin kuuluneen ahtausliikkeen toimet tuntityöhön siirtymisestä. Vasta lamakauden jälkeen jok’ikisen työläisen tuli kuulua paikkakunnan ammattiosastoon. Valtakunnalliseen ammatillisen keskusjärjestön kautta solmittiin edullisia työehtosopimuksia, parempia palkkoja ja työolosuhteita.

Vielä kerran, eli 1930-luvulla Uuraan satamamiehet ryhtyivät yhteisvoimin puolustamaan oikeuksiaan. Kesällä 1936 lastaajat saivat kyllikseen “löysitöistä”. Työntekijöiden vaatimuksesta firmat antoivat lopulta periksi. Siirryttiin takaisin 8-tunnin työpäivään ja ylitöistä maksettiin erilliset, kunnon ylityökorvaukset. Tässä uuraalaiset toimivat tienraivaajina.

Lähteet:
Kosonen, Martti 2020. Uuraan uhmakkaat lastaajat – oman onnensa seppinä 1897–1914.
UURAS. Viipurin portti maailman merille. Uuraalaiset ry. Helsinki 2015.
Kuljetustyöläinen 1.4.1926 ja 1.12.1929