katson peilistä

heijastumaa, itseäni, tahi

jotakin, sillä olen

ajautunut sivukaduille, ajautunut

turhuuksien kujille,

jokapäiväisen joutaville, vaikken halua

ajella turhuuden väylillä, vaan arkisimmilla,

joissa on elämäni nopeusrajoitukset kohillaan, niihin

joissa en tarvitse navigaattoria, siellä täällä

joissa olen yhtä toisten kulkijoiden kanssa, siksi

haluan tavoittaa jälleen

sen tunteen joilla päiviäni toisiin ajeluttelen,

joissa mielihyväni tuntee tämänpäiväiset,

huomiset,

siksihi, pakotan itseni nostamaan sisäistä

ryhtiäni, samalla kun pyyhin kalvakkaan

mieleni ja meen, meen mielen seurassa,

kahestaan, samalla kun havaitsen näyteikkunoista

heijastuman joissa hymyilee

minä ja hän