Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Aihe: Politiikka

Duunarin ääntä tarvitaan aluevaaleissa

AKT:laiset ehdokkaat kertovat, mikä vaaleissa on tärkeää.

Teksti Tua Onnela
Kuva Getty Images
Julkaistu

”Kaikki apu yhdeltä luukulta”

Jyväskyläläinen Jukka Hämäläinen (sd.) tarjoaa aluevaalien äänestäjien käyttöön sekä poliittisen päätöksenteon taitoja että ay-aktiivin näkemystä. Hän on kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, linja-autonkuljettaja ja Jyväskylän Liikenteen pääluottamusmies, ja hän on ollut mukana myös alueen tulevien sote-rakenteiden valmistelutyössä.

– Pääteemana minulla on palveluiden saavutettavuus. Niin hyvinvointipalveluiden kuin turvallisuuspalveluiden eli palo- ja pelastustoimen pitää olla kaikkien saatavilla.

– Ay-miehenä myös henkilöstöasiat ovat minulle tärkeitä. Sote-uudistuksessa pelkästään Keski-Suomen alueella siirtyy 10 000 työntekijää uuteen organisaatioon. Heille pitää taata sellaiset työehdot ja työolot, että he jaksavat tuottaa meille hyvät palvelut.

Hämäläinen odottaa sote-uudistuksen ennen kaikkea eheyttävän palveluketjuja.

– Nyt palvelut ovat monen eri tahon vastuulla, ja ihmisiä on helppo sysätä ikään kuin toisten kustannusten piiriin – vaikka lopulta veronmaksajat maksavatkin kaikesta. Uudistuksen jälkeen ihmisten siirteleminen luukulta toiselle vähenee.

Kaikkia palveluketjujen ongelmia ei uudistuskaan ratkaise. Esimerkiksi syrjäytymisessä on kyse monenlaisten ongelmien kasautumisesta, jota yksin sote-palvelut eivät voi hoitaa. Kunnilta tarvitaan edelleen ennaltaehkäisevää panosta esimerkiksi nuorisotyöhön ja varhaiskasvatukseen.

Hämäläinen toivoo, että mahdollisimman moni ymmärtää, miten isoista asioista vaaleissa on kyse, ja käy äänestämässä. Se on tänä jouluna hänen suurin joululahjatoiveensa.

”Tuttu lääkäri tutussa paikassa”

Kempeleläinen Ville Miettunen (sd.) on ehdolla erityisesti terveyspalveluiden ja niiden tekijöiden puolustajana.

– Toivon, että sote-uudistus auttaa purkamaan terveyspalveluiden jonot. Ne ovat nyt pitkiä, ja työmäärä koettelee myös henkilöstön jaksamista. Palkkakehityskin heillä on ollut huono työtaakkaan nähden, Miettunen sanoo.

Uudistus tuo hoitajille ja muille hyvinvointipalveluiden työntekijöille isoja muutoksia. Miettunen toivoo, että myllerryksen keskellä muistetaan turvata jonkinlainen pysyvyys niin työntekijöille kuin asiakkaille.

– En pidä järkevänä sellaista, että työntekijöitä pallotellaan eri toimipisteisiin, vaan olisi hyvä, että esimerkiksi hoitajat ja lääkärit saavat työskennellä pysyvästi omassa yksikössään. Myös omalääkärisysteemi on hyvä, ja toivon, että se leviää laajalle. Lääkärin kannattaa tuntea potilaansa.

Miettunen työskentelee Lassila & Tikanojalla vaihtolava-autonkuljettajana ja luottamusmiehenä. Keskustelut työkavereiden ja muiden tuttujen kanssa ovat osoittaneet, että vaikka aluevaalit herättävät jonkin verran kiinnostusta, moni ei oikein tiedä, mistä niissä on kyse.

– Lähtekää äänestämään! Nämä vaalit vaikuttavat kaikkiin. Kaikki tarvitsevat joskus terveyspalveluita, ja nämä asiat ovat kaikille olennaisia, Miettunen kannustaa.

”Töitä toisten ehdokkaiden eteen”

Sotkamolainen Jyrki Heikkinen (sd., sit.) vastaa puhelimeen kolme minuuttia sen jälkeen, kun on antanut suostumuksensa aluevaalien ehdokkuuteen.

– Muutama tuttu puoluehommista on puhunut minua mukaan, ja kun tänään vielä SAK:stakin kysyttiin, ajattelin, että kai siellä voi olla rikkana rokassa mukana, Heikkinen naurahtaa.

Hän ei ole aiemmin ollut mukana politiikassa eikä pidä läpimenoaan todennäköisenä. Heikkinen onkin monen muun tapaan vaaleissa mukana sillä ajatuksella, että tekee töitä muiden ehdokkaiden ja tärkeiden asioiden eteen, ei niinkään itsensä.

Heikkinen työskentelee Peura-Transilla ja on ollut pitkään työpaikkansa luottamusmies ja ammattiosaston puheenjohtaja. Hän arvelee, että aluevaalit ovat monelle melko vieras asia eivätkä kaikki äänestäjät edes tiedä, mistä niissä on kyse.

Heikkinen muistuttaa kuitenkin, että esimerkiksi terveyspalvelut ovat tärkeitä jokaiselle. Vaikka käyttäisikin yleensä työterveyshuoltoa, kuka tahansa voi joskus joutua lähtemään päivystykseen. Silloin on paljon väliä, onko se omalla paikkakunnalla, naapurikunnassa vai kauempana.

”Vähäosaiset
tarvitsevat puolustajan”

– Aluevaltuustoissa tarvitaan myös duunarin näkökulmaa ja heikompiosaisten puolustajia. Palveluiden pitää olla tasapuoliset ja saatavilla kaikille, ei vain rikkaille ja hyväosaisille.

Näistä lähtökohdista kauhajokelainen Anssi Naskali (vas.) päätti lähteä ehdolle aluevaaleihin. Hän työskentelee yhdistelmäajoneuvonkuljettajana ja luottamusmiehenä Posti Kuljetus oy:ssa ja on ollut mukana niin kuntapolitiikassa kuin ammattiyhdistystoiminnassa.

Hänelle nimenomaan palveluiden tasa-arvo on näiden vaalien ykköskysymys. Hän toivoo sote-uudistukselta parasta mutta pelkää, että se voi johtaa palveluiden yksityistämiseen ja kasvavaan kuiluun hyväosaisten ja huono-osaisten välillä.

– Pelkään, että jos oikeisto pääsee valtaan, varsinkin vähäosaisten hoitoon pääsy vaikeutuu. Olen huolissani myös siitä, mitä terveydenhuolto tulevaisuudessa maksaa, jos se annetaan jonkin pörriäisen hoidettavaksi.

Naskali toivoo, että äänestysprosentti nousee korkeammaksi kuin on ennusteltu. Vaalien ajankohta ei kuitenkaan hänestä tue ihmisten kiinnostusta.

”Yksityistämistä pitää hillitä”

Kajaanilainen Niilo Leinonen (sd.) on sitä mieltä, että sote-uudistus tuo kansalaisille paljon hyvää – kunhan se toteutuu niin kuin on tarkoitus.

– Siinä on paljon hyvään suuntaan vieviä muutoksia. Palvelut saadaan riittävän kattaviksi ja esimerkiksi odotusajat lyhyemmiksi. Nyt on kuitenkin tärkeää, että uudistus saadaan toteutettua niin kuin on aiottu ja niin, että julkinen puoli säilyy vahvana.

– Kokoomus ja muu oikeisto yrittävät kasvattaa yksityisten yritysten valtaa, mutta meidän pitää puolustaa julkisia palveluita, Leinonen sanoo.

Leinonen on kuntapolitiikan ja ay-toiminnan konkari: hän on toiminut pitkään muun muassa kaupunginvaltuustossa, kaupunginhallituksessa ja AKT:n luottamustehtävissä. Hän on nyt eläkkeellä ja työskenteli sitä ennen Kainuun Osuusmeijerin huoltokorjaamolla.

Leinonen on vaaleissa pitämässä myös hyvinvointipalveluiden työntekijöiden puolta.

– Henkilökunta pitää ottaa huomioon ja toteuttaa riittävät henkilöstömitoitukset.

Artikkeli on julkaistu lehdessä 8/2021.