Satamatyöläisten työolot olivat 1800-luvun lopulla äärimmäisen raskaat. Palkat olivat pysyneet samoina vuosikymmeniä, vaikka elinkustannukset nousivat jyrkästi. Tämä johti työntekijöiden keskuudessa äärimmäiseen kurjuuteen.

Ensimmäiset satamatyöläisten yhdistykset perustettiin 1890-luvulla Turussa, Helsingissä, Viipurissa ja Uuraassa. Helsingissä Länsisataman työläiset perustivat ammattiosaston vuonna 1899. Lakkoja nähtiin tuolloin Helsingissä, Turussa ja Kotkassa työntekijöiden vaatiessa parempia oikeuksia.

Vuodesta 1904 lähtien satamatyöläiset alkoivat perustaa työosuuskuntia. Monilla paikkakunnilla tavoitteena oli ottaa työnjohto omiin käsiin. Ammatillinen järjestäytyminen huipentui vuonna 1905, kun lokakuun 16. päivänä perustettiin Suomen Satamatyöntekijäin liitto.

Sosialististen järjestöjen
kanssa ei sovittelua

Lakot ja työtaistelut yleistyivät, mutta työnantajapuoli pyrki leimaamaan ne sosialistien yllyttämiksi mellakoiksi tai jopa kapinaksi. Tilanteen kärjistyessä työväenliikkeen omat sanomalehdet yrittivät tuoda esiin tapahtumien todellista kulkua ja oikaista vääristelyjä. Ne myös vetosivat satamatyöläisiin, kehottaen heitä pysymään rauhallisina ja yksimielisinä kamppailussaan parempien työehtojen puolesta.

Työnantajat eivät jääneet sivustakatsojiksi. Vuonna 1906 satamatyönantajat perustivat oman keskusjärjestönsä, joka lähti heti hyökkäykseen vastaperustettua satamatyöläisten liittoa vastaan. Liiton linja oli jyrkkä: ”Sosialististen järjestöjen kanssa ei sovittelua.” Tämä kuvasti työnantajien haluttomuutta neuvotella työväenjärjestöjen kanssa, ja he kieltäytyivätkin tekemästä joukkotyösopimuksia satamatyöläisten ammattiliittojen kanssa.

Jännitteet satamissa jatkuivat vuosikymmeniä, ja ­satamatyöläisten järjestäytyminen kohtasi kovaa vastustusta. Taistelusta huolimatta ammattiliittojen työ toi vähitellen parannuksia työoloihin ja palkkaukseen, ja työväenliike vakiinnutti asemansa osana suomalaista yhteiskuntaa.

Suomen Satamatyöntekijäin Liiton nimi muutettiin vuonna 1907 Satama- ja vesiliikennetyöntekijäin liitoksi, ja vuonna 1912 se sai nimen Kuljetustyöntekijäin liitto. Tällä nimellä liitto toimi – vuoden 1918 keskeytystä lukuun ottamatta – aina vuoden 1921 loppuun saakka. Vuoden 1925 alusta Suomen Kuljetustyöläisten Liitto aloitti toimintansa uudelleen. Se yhdistyi tuolloin ajurien, autonkuljettajien, satamatyöläisten, varastotyöläisten sekä puhtaanapitolaitoksen työntekijöiden kanssa.

Sama palkka kuin miehille

Jo varhain vallitsi käsitys, että raskaat satamatyöt eivät sovellu naisille. Näin ollen naisten katsottiin voivan työskennellä vain kevyemmissä tehtävissä. Vaikka naisten työpanos satamissa nähtiin rajallisena, pidettiin tärkeänä, että he saisivat omilla työaloillaan saman palkan kuin miehet. Lisäksi tuettiin ajatusta naisten omien osastojen perustamisesta. Myös heidän palkkaliikkeitään haluttiin edistää.

Keskustelu naisten asemasta työelämässä ja tasa-arvosta nousi esiin satamatyöläisten keskuudessa jo varhaisessa vaiheessa, mutta käytännön mahdollisuudet edistää tasa-arvoa satamatyössä pysyivät pitkään rajoitettuina.

Lähteet muun muassa:

Tapio Bergholm. Kovaa peliä kuljetusalalla 1.
Kuljetusalan ammattiyhdistystoiminta vuoteen 1924. Joensuu 1988.

Tytti Steel. Risteäviä eroja sataman arjessa.
Helsinki 2013

Työväenjärjestöjen Tiedonantaja 28.5.1927, s.7.

Kuljetustyöläinen 1.10.1915, s. 2–4.