Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

SAK tyrmää hallituksen ehdotuksen – Työttömyysturvan työssäoloehdon uudistaminen on toteutettava ilman pienituloisten turvan heikentämistä

SAK pitää kohtuuttomana sitä, että työttömyyspäivärahan saamisen ehtona olevan työssäoloehdon euroistaminen toteutetaan säästötoimenpiteenä. Sanna Marinin hallituksen esitys heikentäisi pienituloisten työntekijöiden turvaa, koska se saattaisi laskea osa-aikaisesti vaihtelevalla työajalla tai satunnaisesti työskentelevien työttömyyspäivärahaa nykyisestä.

Julkaistu

.

SAK:n painottaa , että työssäoloehto on uudistettava, mutta samalla ei pidä leikata työttömyysturvaa. Nyt hallituksen esityksen tavoitteeksi asettamat säästöt kohdentuvat heikennyksinä nimenomaan matalammilla tulotasoilla työskennelleiden työntekijöiden työttömyyspäivärahaan. Tätäkö hallitus tavoittelee?

– SAK on esittänyt hallituksen valmistelemaan esitykseen korjausta. Tähän saakka korjausehdotuksemme ovat kaikuneet kuuroille korville, SAK:n sosiaaliasioiden päällikkö Pirjo Väänänen ihmettelee.
SAK kannattaa työssäoloehdon uudistamisen lähtökohtaa, jonka mukaan työaikaa ei enää seurattaisi, vaan työssäoloehto täyttyisi tulojen perusteella. Tällä hetkellä ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha edellyttää vähintään 18 tunnin viikkotyöaikaa yhteensä noin kuuden kuukauden ajalta, ja päiväraha lasketaan työssäoloehdon täyttymisen aikaisista palkoista.

Euroistetussa mallissa työssäoloehtoa kertyisi kuukausittaisen vähimmäistulorajan mukaan. Hallituksen esityksen luonnoksessa yksi työssäoloehtokuukausi kertyy sellaiselta kuukaudelta, jonka aikana työntekijä ansaitsee vähintään 844 euroa (v. 2021). Puoli työssäoloehtokuukautta kertyy, jos kuukausiansiot ovat 422–843 euroa.

Säännöllistä kokoaikatyötä tekevillä päivärahan määrä säilyy euroistetussa työssäoloehdossa muuttumattomana. Osa-aikaisesti vaihtelevalla työajalla tai satunnaisesti työskentelevien palkansaajien osalta päiväraha voi sen sijaan olla nykyistä alhaisempi.

– Ehdotetun mallin perusongelma on, että työttömyyspäivärahaa laskettaessa huomioidaan myös puolikkaiden kuukausien tulo. Tämä tarkoittaa sitä, että päivärahan perusteena olevaan palkkaan lasketaan myös pienempituloisia työjaksoja. Tämä leikkaa erityisesti osa-aikatöitä tekevien ja soviteltua päivärahaa saavien turvaa. Ansiopäivärahalle pääsy siis jonkin verran helpottuu, mutta päivärahan taso laskee riippuen puolikkaiden kuukausien määrästä, Pirjo Väänänen toteaa.

– Olemme huolissamme myös siitä, ettei jatkossa välttämättä ole kannattavaa tehdä pieniä keikkoja, jos vähäisistä tuloista kertyy vain puoli kuukautta työssäoloehtoa. Haluaako hallitus todella lisätä muutenkin heikossa asemassa työmarkkinoilla olevien epävarmuutta?

SAK:n korjausehdotus olisi pienituloisten työntekijöiden kannalta parempi

Työssäoloehdon uudistus voidaan toteuttaa myös niin, että se ei johda kohtuuttomiin päivärahan heikennyksiin pienituloisilla työntekijöillä. SAK ehdotuksessa korjaus voidaan tehdä esimerkiksi niin, että puolikkaat tulot kerryttävät puoli kuukautta työssäoloehtoa, mutta päivärahan laskentaa muutetaan siten, että se lasketaan ensisijaisesti kokonaisten kuukausien tuloista. Mikäli työssäoloehto ei täyty kokonaisilla kuukausilla, huomioidaan puolikkaat kuukaudet.

Tuloperusteiseen työssäoloehtoon on tarkoitus siirtyä 1.5.2023. Uudistuksen tavoitteena on vastata työmarkkinoilla tapahtuviin muutoksiin ja selkeyttää työttömyysturvaetuuksien toimeenpanoa.