Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Aihe: Työolot ja -ehdot

Mikä parantaisi kuljetusalan imua? - Harri Pasasen mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa

Helsingin Sanomien julkaisu lauantaina 20.5.

Teksti Harri Pasanen
Julkaistu

Kuljetusalalle kannattaa houkutella myös palkalla. Kolmanneksella kuljetusyrityksistä on ollut vaikeuksia työntekijöiden palkkaamisessa.

SUOMEN kuljetus ja logistiikka SKAL ry kertoi 27. huhtikuuta kuljetusbarometristään, jonka mukaan kolmanneksella kuljetusyrityksistä on ollut vaikeuksia työntekijöiden palkkaamisessa. Tarve on jopa 4 000 uudesta kuljettajasta vuosittain.

SKAL esitti ratkaisuiksi esimerkiksi koulutuksen riittävää rahoitusta, työperäisen maahanmuuton vauhditusta sekä Puolustusvoimien kuljettajakoulutusta. Kuljetusalan työntekijöiden näkökulmasta sivuutettiin kuitenkin jotain olennaista – se, että osaajapulaa voidaan aina helpottaa paremmilla työehdoilla. On todella paljon merkitystä, miten työntekijöitä kohdellaan.

Työhyvinvointiin ja työolosuhteisiin panostaminen, parempi kilpailukykyinen palkka ja työehdot ovat merkittävä kannustin siirtyä alalle. Työntekijöitä kiinnostavat työajat, jotka tukevat jaksamista sekä mahdollistavat työn ja vapaa-ajan yhdistämisen. Tällä on iso merkitys työssä viihtymiseen.

Kuorma-autoalalla työpäivän loppumisaika ei usein ole ennalta tiedossa. Kohtuulliset työajat antaisivat mahdollisuuden elää normaalia perhe-elämää, viettää aikaa lasten kanssa tai harrastaa jopa joukkuelajeja. Kuljetusalan työntekijöillä tulee olla mahdollisuus pitää itsestään ja hyvinvoinnistaan huolta. Näin saataisiin koulutetut kuljettajat myös pysymään töissä. Hyvä työterveyshuolto olisi plussaa. Alan arvostus voi kasvaa myös sisältä päin.

Kuljetusala on tärkeä koko yhteiskunnalle. Työn imu paranee, kun ammattilaiset itse kokevat, että heitä arvostetaan ja se näkyy palkoissa. Työntekijöitä kannattaa ottaa mukaan työn kehittämiseen. Paikallisesti voidaan sopia jo nyt, mikäli halutaan sopia työehtosopimuksia parempia työehtoja. Työpaikan hyvä maine tarjoaa tehokkaimman viestin työmarkkinoiden puskaradiossa.

Teksti: Harri Pasanen, edunvalvontapäällikkö, AKT

Alkuperäinen teksti Helsingin Sanomissa