Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

Kansainvälinen solidaarisuuspäivä Ukrainan tilanteen vuoksi 15.3. – Osallistu somessa

Julkaistu

Tuki Ukrainan kansalle

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tuomittu laajalti ja ukrainalaisia on maailmalla tuettu monin eri tavoin. Myös ammattiyhdistysliike on osoittanut tukensa Ukrainalle. AKT on tukenut ukrainalaisia Suomen Punaisen Ristin ja Unicefin kautta 20 000 eurolla.

Lisätoimia kuitenkin tarvitaan. Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö ETUC ja ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC organisoivat kansainvälisen solidaarisuuspäivän Ukrainan tilanteen vuoksi tiistaina 15.3.2022. Myös SAK ja sen jäsenliitot ovat mukana solidaarisuuspäivän vietossa.

SAK kehottaa jäseniään ilmaisemaan päivän aikana tukensa Ukrainalle julkaisemalla työpaikoilla tai esim. ammattiosaston kokouksissa otettuja solidaarisuutta osoittavia kuvia sosiaalisessa mediassa.

Toimi näin:

  1. Kokoa työpaikalla/kokouksessa porukka yhteen. Voitte esiintyä kuvassa sini-keltaisissa vaatteissa tai käyttää muunlaista Ukrainaan viittaavaa rekvisiittaa. Jos teette esim. kyltin, muistakaa käyttää riittävän paksua tussia, jotta teksti erottuu.
  2. Jaa kuva tiistaina 15.3. sosiaalisessa mediassa ja lisää kuvaan tägäykset:
    facebook: @AKT liitto ja @SAK - Suomen ammattiliitojen keskusjärjestö ja @etucces
    instagram: @akt_liitto ja @sak_ffc ja @etucces
    twitter: @duunarit ja @etuc_ces
  3. Lisää kuvaan haluamasi teksti ja aihetunniste
    #stopthewar
    #tradeunionsforpeace
    “Stop the war. Tradeunions for peace.” on yksi kampanjan virallisista sloganeista.
  4. Mikäli haluat, että kuva julkaistaan SAK:n kuvakollaasissa, toimita kuva sähköpostitse Netta Heikkiselle (netta.heikkinen@sak.fi)
  5. Muista liittää mukaan tiedot, mistä joukosta on kyse ja mistä päin maata olette. Esimerkiksi: ”AKT:n ammattiosasto xxx:n toimikunta, Porvoo”
  6. Tykkää, jaa ja kommentoi muiden samoilla tunnuksilla tehtyjä kuvia 15.3.

ITUC on käynnistänyt keräyksen, jolla tuetaan Ukrainan työntekijöitä ja heidän perheitään. Tuki välitetään perille ammattiliittojen kautta apua tarvitseville perheille. Osastot ja yksityishenkilöt voivat tehdä lahjoituksen osoitteessa https://petitions.ituc-csi.org/support-ukraine

SAK:n uutinen aiheesta