Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Aihe: ETF

European Transport Workers’ Federation – ETF:n kongressi päätti järjestön toiminnan suuntaviivat kaudelle 2022-2027

Eurooppalaisen kuljetusalan työntekijäfederaation ETF:n 6. kongressi 24.-27.5. järjestettiin Budapestissa etäosallistumismahdollisuudella. Kyseessä oli ETF:n historian ensimmäinen hybridikongressi, jonka järjestelyt ja tekniikka toimivat kaikeksi onneksi hyvin. AKT:n edustajat olivat Ismo Kokko, Pekka Lehtonen, Harri Pasanen, Johanna Honkaranta, Tom Hemming ja Kai Laaksonen. Kokoustarkkailijoina olivat Anni Väyrynen ja Katri Höök.

Julkaistu

Kuljetusalan tulevaisuuden haasteet puhuttivat

Kansainvälisen kuljetusalan eri toimialojen tulevaisuudesta, edunvalvonnan haasteista ja ETF:n roolista käytiin vilkasta keskustelua. Erityistä huolta herätti alustatalouden nopea leviäminen kuljetusaloilla ja sen lähes olematon sääntely. Kuljetusaloilla tapahtuva työehtojen polkeminen halutaan saada kuriin ja työntekijöiden neuvotteluasemaa on parannettava. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden saralla on vielä paljon tehtävää.

Omat haasteensa kuljetusalan edunvalvontaan aiheuttavat ilmastonmuutoksen torjunta sekä edelleen jatkuvan koronapandemian vaikutukset, Ukrainan sotaa unohtamatta. Näiden kriisien vaikutukset ovat kohdistuneet rankasti myös kuljetusalalle, erityisesti siviili-ilmailuun, merenkulkuun ja matkailuun.

Destination Fair Transport – päämääränä reilut pelisäännöt

Kongressi päätti, että ETF sitoutuu aktiivisesti kehittämään työntekijäkeskeistä ja oikeudenmukaista vihreää yhteiskuntaa liikenteen, liikennepolitiikan ja kuljetusalan töiden saralla.

Kuljetusalaan ja sen tulevaisuuteen vaikuttavia monimutkaisia ongelmia on useita. Näihin haasteisiin ETF vastaa asiantuntevalla ja tietoisella kampanjoinnilla sekä aktiivisella lobbauksella tavoitteenaan kuljetusalan oikeudenmukainen sääntely ja reilu liiketoiminta sekä säälliset työsuhteen ehdot kuljetusalan työntekijöille. Digitalisaation ja toimintojen automatisoinnin vaikutuksista työn tekemiseen ja työntekijöiden työehtoihin tulee neuvotella yhteistoiminnassa työnantajan ja työntekijöiden kesken.

Vahva edunvalvoja ja järjestäjä yhdessä jäsenliittojen kanssa

ETF vaikuttaa ja toimii jatkossakin aktiivisesti eurooppalaisten kuljetusalan työntekijöiden edunvalvonnan ytimessä, yhteistyössä jäsenliittojen kanssa. Kongressi päätti, että ETF:n toimintaa kehitetään jäsenliittojen järjestämis- ja kampanjointitoimintaa tukevaksi toiminnaksi.

AKT mukana vaikuttamassa, Ismo Kokko ETF:n hallitukseen

AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko valittiin ETF:n hallitukseen.

- On suuri kunnia tulla valituksi Suomen edustajana koko Euroopan kattavaan eurooppalaiseen kuljetustyöntekijöiden edunvalvontajärjestöön. Kiitos siitä kaikille valitsijoille. Pohjoismaista valittiin yhteensä viisi edustajaa ja jatkoa ajatellen tärkeää on hyvä yhteistyö erityisesti heidän kesken. Meillä on mahdollisuus saada omia kantoja ja näkemyksiä eteenpäin vain, jos pääsemme niistä ensin keskenämme yhteisymmärrykseen.