Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle
Aihe: TES

AKT jättänyt tänään Finnairin matkustamohenkilökuntaa koskevan työtaisteluvaroituksen

Julkaistu

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on tänään jättänyt Palvelualojen työnantajaliitto Palta ry:lle työtaisteluvaroituksen koskien Finnairin matkustamohenkilökuntaa.

Lakon piiriin kuuluisivat kaikki työehtosopimuksen alaiset työt. Työtaistelun on määrä alkaa tiistaina 22. helmikuuta kello 5.00 ja päättyä tiistaina 8. maaliskuuta kello 5.00, mikäli sopimukseen ei sitä ennen päästä.

− Tilanne on valitettava ja AKT pahoittelee matkustajille koituvaa haittaa. Finnairin vaatimat leikkaukset palkkaukseen ja työehtoihin ovat kuitenkin niin kohtuuttomia, ettei niihin voida suostua. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa jäljellä kuin puolustaa jäsenistöä työtaistelulla, sanoo AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko.

AKT:n omat esitykset on pidetty maltillisina. Työt tulee voida tehdä työajalla ja palkallaan pitää tulla toimeen. AKT on myös vaihtoehtona esittänyt, että työehtosopimusta jatketaan entisin ehdoin, mutta sekään ei työnantajalle ole käynyt. Heikennyksiä vaaditaan joka tapauksessa.

Liitossa ymmärretään, että korona-pandemia on koetellut lentoyhtiöitä varsin kovasti, mutta työntekijät ovat jo kantaneet oman osuutensa mm. lomautusten muodossa. Osa matkustamohenkilökunnasta on edelleen määräaikaisesti lomautettuna.

− AKT toivoo, että sopimukseen päästään ennen työtaistelun alkua. Kyse on siitä, millaista henkilöstöpolitiikkaa Finnair haluaa harjoittaa. Me olemme oman osamme kantaneet lukuisten säästötoimenpiteiden muodossa, sanoo Kokko.